Poliisin salaisessa rekisterissä useita julkisuudesta tuttuja

Poliisin epäiltyjen tietojärjestelmästä on löytynyt useita mahdollisesti sinne kuulumattomia nimiä, kertoi jutun tutkinnanjohtaja, valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen tiistaina.

– Näiden joukossa on ihmisiä, jotka ovat tuttuja julkisuudesta eri yhteyksistä, Hämäläinen luonnehti.

Hän sanoi, että etsintöjen perusteella on syytä epäillä, että kynnys kirjata ihmisen nimi rekisteriin on ollut ainakin joissakin tapauksissa liian alhaalla.

Rekisterin käyttöön liittyvä esitutkinta sai alkunsa keväällä, kun MTV3 kertoi presidentti Vladimir Putinin nimen löytyvän poliisin epäiltyjen tietojärjestelmästä.

Rekisteri on salainen, joten valtionsyyttäjä ei voi kertoa yksittäisiä nimiä, eikä yksityiskohtia.

Rekisteri on laaja. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero arvioi, että viime vuonna sinne tehtiin lähes 10 000 merkintää, joista noin puolet oli peräisin KRP:stä.

Tutkijat testasivat kesällä, löytyikö rekisteristä esimerkiksi ihmisiä, jotka olisivat mahdollisesti tavanneet tunnettuja rikollisvaikuttajia ja päätyneet rekisteriin tällä perusteella.

– Me emme etsineet yksittäisten ihmisten nimiä, vaan mietimme tutkintaryhmässä sellaisia tyyppitapauksia, joita siellä voisi olla, valtionsyyttäjä Hämäläinen valotti selvityksiä.

Lisäksi tehtiin hakuja, joissa kerättiin kaikki jonkin satunnaisen päivän aikana tehdyt kirjaukset.

Haut tuottivat tutkijoille vajaat 200 dokumenttia, joissa on yhteensä useita satoja sivuja printattua materiaalia.

Mika Salo teki tutkintapyynnön poliisista

Kuohunta keskusrikospoliisin ylläpitämän rekisterin ympärillä kasvoi tiistaina, kun entinen formulakuljettaja Mika Salo teki asianajajansa välityksellä tutkinnanpyynnön nimensä liittämisestä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tutkintapyyntö jätettiin Helsingin poliisille, joka kertoi siirtävänsä tapauksen Valtakunnansyyttäjänvirastoon.

Salo katsoo, että hänen kunniaansa on loukattu törkeästi. Salo ei halunnut kommentoida asiaa STT:lle.

– Varsinaisesta rekisteristä minulla ei ole tietoa, onko siellä ollut minun nimeäni vai ei. Minulla on ainoastaan nauha oikeudesta, jossa minut leimataan rikolliseksi, Salo sanoi Helsingin Sanomille.

Suomen Kuvalehden mukaan Salo olisi ollut Putinin tavoin kirjattuna epäiltyjen rekisteriin. Lehden mukaan KRP:n asiantuntija oli määritellyt Salon eräässä jengioikeudenkäynnissä vähintäänkin järjestäytyneen rikollisuuden kannattajaksi. Asiantuntijalta kysyttiin arviota Salon vasemman käden hauiksen tatuoinnista, joka viittaa Helvetin enkeleihin.

Myöhemmin toisessa oikeudenkäynnissä KRP:n asiantuntija oli SK:n mukaan muuttanut kantaansa. Hän kielsi Salon olevan osa järjestäytynyttä rikollisuutta.

"Käsittämätön lausunto"

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero hämmästelee jengiasiantuntijan ensimmäistä lausuntoa.

– Käsittämätön lausunto, jos sellainen on annettu, Paatero kommentoi.

Paateron mukaan asiasta keskustellaan KRP:n kanssa ja samalla selvitetään, pitävätkö julkisuudessa esitetyt tiedot paikkansa.

Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaa ei osannut suoraan sanoa, mitä käräjillä on tarkalleen ottaen tapahtunut. Jos jonkun mielestä asiantuntijatodistelussa on ollut jotain ongelmaa, asiasta voi ryhtyä aina prosessoimaan.

– Luotan siihen, että meidän asiantuntijamme ovat asiallisesti ja perustellusti esiintyneet asiantuntijatodistajina, Kurenmaa sanoi ennen kuin tieto tutkintapyynnön jättämisestä oli tullut.

Mika Salo kertoo tapauksesta MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa keskiviikkona klo 20.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat