Poliisi kertoo puuttuneensa huumeiden myyntiin Vantaan Koivukylässä eilen maanantaina mittavalla iskulla.
Useita poliisipartioita sekä poliiseja eri yksiköistä osallistui eilen Vantaan Koivukylässä huumausaineiskuun, poliisi kertoo.
– Iskun tarkoituksena oli puuttua eri puolilla Koivukylää, etenkin Hakotorin ympäristössä tapahtuvaan huumausaineiden myyntiin liittyvään toimintaan, kertoo operaation johtaja komisario Mikael Backlund.
Alueella on myyty huumeita avoimesti jo pidemmän aikaa. Nyt tehtävällä iskulla poliisi halusi laittaa tälle toiminnalle pisteen.
– Poliisipartiot ottivat iskun aikana kiinni useita henkilöitä, joiden osuutta asiaan selvitetään. Poliisin haltuun päätyi myös kyseisten henkilöiden hallusta takavarikoitua huumausainetta. Samalla selvitimme myös kiinniotettujen henkilöiden maassaolon edellytyksiä, Backlund sanoo.
Poliisin mukaan iskussa tarkastettiin myös muutamia asuntoja, joiden epäillään liittyvän alueen huumebisnekseen.

