Pohjois-Korea teki jälleen salamyhkäisen ja "merkittävän kokeen" – ydinaseneuvottelut USA:n kanssa pahasti jäissä

Pohjois-Korea sanoo tehneensä "merkittävän kokeen" Sohaen satelliittien laukaisuasemalla. Asiasta kertoneen virallisen uutistoimiston KCNA:n tiedonanto ei sisältänyt tarkempia tietoja myöhään perjantai-iltana suoritetun kokeen yksityiskohdista.

Edellisen kerran Pohjois-Korea antoi vastaavan ilmoituksen viikko sitten. Tuolloin se sanoi tehneensä "erittäin tärkeän kokeen". Samoihin aikoihin maan YK-lähettiläs ilmoitti myös, että keskustelut ydinohjelmasta "eivät enää ole neuvottelupöydällä" Yhdysvaltojen kanssa käytävissä keskusteluissa.

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean ydinaseneuvottelut ovat tällä hetkellä pysähdyksissä.

Pohjois-Korea on puhunut pahaenteisesti "joululahjasta"

Sohaelta on laukaistu useita raketteja, jotka muun muassa Yhdysvallat on tuominnut peitellyiksi pitkän kantaman ballististen ohjusten kokeiksi. YK:n turvallisuusneuvosto on kieltänyt Pohjois-Koreaa laukaisemasta ballistisia ohjuksia.

Pohjois-Korea on turhautunut siitä, etteivät maan johtajan Kim Jong-unin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaamiset ole johtaneet Pohjois-Korean vastaisten pakotteiden helpottamiseen. Pohjois-Korea on puhunut pahaenteisesti "joululahjasta", mikäli Yhdysvallat ei tee myönnytyksiä vuoden loppuun mennessä.

Jotkut analyytikot uskovat, että Pohjois-Korea saattaisi viitata mannertenväliseen ballistiseen ohjukseen.

– On hyvin todennäköistä, että Pohjois-Korea laukaisee jotain joulupäivänä. He saattavat kutsua sitä rakettisysteemiksi, vaikka kyseessä oikeasti on mannertenvälinen ballistinen ohjus, Ahn Chan-il, pohjoiskorealainen loikkari ja tutkija Soulissa sanoo AFP:lle.

Pohjois-Korea laukoi ohjuksia 1:18
Pohjois-Korea laukoi ydinohjuksia myös toukokuussa. 


Lue myös:

    Uusimmat