Pohdinta käy kuumana: Hyppääkö Elop Microsoftin johtoon?

Pohdinta ohjelmistojätti Microsoftin seuraavasta johtajasta käynnistyi heti, kun 33 vuotta yhtiössä työskennellyt Steve Ballmer kertoi eilen vetäytyvänsä johtajan paikalta. Vetäytyminen tapahtuu seuraavien 12 kuukauden aikana.

Ballmer siirtyi Microsoftin johtoon 13 vuotta sitten Bill Gatesin seuraajaksi.

Microsoft on joutunut kamppailemaan rajusti siivusta mobiililaitemarkkinoilla, joten uuden toimitusjohtajan tehtävä ei tule olemaan ruusuilla tanssimista.

Tässä vaiheessa johtajapohdinnoissa vilahtelee useitakin nimiä. Suomalaisittain mielenkiintoista on, että useilla teknologia- ja taloussivustoilla Nokian johtajaa Stephen Elopia pidetään yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona Microsoftin tulevaksi pomoksi.

Elophan siirtyi Nokian johtoon juurikin Microsoftilta.

Bloomberg Businessweek -sivusto nostaa Elopin yhdeksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi ja huomauttaa, että mobiiliprojektit tulevat olemaan luultavasti Microsoftin keskiössä riippumatta siitä, kuka yhtiön johtoon nousee.

Myös esimerkiksi Forbes pitää Elopin valintaa Microsoftin johtoon yhtenä mahdollisuutena, sillä hänellä on kokemusta Microsoftilta ja mobiililaitteista. Forbesin mukaan Nokian kompastelu kännykkämarkkinoilla saattaa tosin antaa huonon leiman Elopin johtamiskyvyille.

Teknologiasivusto The Verge pohtii, että Elopin paluu Microsoftille ei ole todennäköistä. Sivusto kuitenkin muistuttaa, että Elopin työkokemus saattaa tosin olla juuri sellainen, mitä Microsoft nyt hakee.

Lue myös:

    Uusimmat