PMMP-Paula ja Rasmus-Lauri edustivat vihdoin yhdessä – katso kuvat

PMMP:n Paula Vesala ja The Rasmuksen Lauri Ylönen Linnan juhlissa 2009. Kuva: Lehtikuva.Kuva: Lehtikuva
Julkaistu 06.12.2009 20:22(Päivitetty 07.12.2009 13:04)

Teosto-palkinnolla hiljattain palkittu PMMP-yhtyeen Paula Vesala esiintyi harvinaisesti yhdessä avomiehensä, The Rasmus -yhtyeestä tutun laulaja Lauri Ylösen rinnalla.

Paulan puvun oli suunnitellut Tiia Vanhatapio, kengät olivat Minna Parikalta.

Kuva: Lehtikuva

Pari on pitänyt yhtä jo vuodesta 2005, mutta yksityiselämässään matalaa profiilia pitänyt pari on vain harvoin nähty yhdessä seurapiiritilaisuuksissa. Parilla on yhdessä puolitoistavuotias Julius-poika.

PMMP:n Paula Vesala ja The Rasmuksen Lauri Ylönen Linnan juhlissa 2009. Kuva: Lehtikuva.PMMP:n Paula Vesala ja The Rasmuksen Lauri Ylönen Linnan juhlissa 2009. Kuva: Lehtikuva.

Lauri on käynyt Linnassa aiemminkin, vuonna 2001. Tuolloin mies hätkähdytti tulemalla juhliin ystävänsä Siiri Nordinin kanssa, joka on etiketin mukaan virhe.

– Viimeksi vein avecikseni ystäväni Siiri Nordinin. Ajattelin, ettei juhliin voi mennä ilman daamia. Sain ilmeisesti anteeksi mokailuni. Tällä kertaa lupaan käyttäytyä, Lauri kertoo Aamulehdessä.

Kaikki Linnan juhlista MTV3.fin erikoissivuilta

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Linnan juhlat