Pitstop: Red Bullin kehityksessä kutkuttava suunta – olisiko Mercedeksen moottorilla jo sarjan paras auto?

Max Verstappenin aiheuttama Brasilian F1-kisan jälkeinen nokkapokka jätti varjoonsa Red Bullin häikäisevän kisavauhdin, johon C Moren F1-tiimi pureutuu maanantain analyysissaan selostaja Niki Juuselan johdolla.

Verstappen oli jo matkalla toiseen peräkkäiseen kisavoittoonsa, kun kierroksella ohitettava Force Indian Esteban Ocon heittäytyi hankalaksi ja pukkasi hollantilaisen ulos voittajan korokkeelta.

Radan ulkopuolella tapahtunut tuuppiminen vei huomion siltä, kuinka valtavia kehitysaskeleita Red Bull on viime kisoissa ottanut. Meksikon ja Brasilian piti olla Mercedeksen ja Ferrarin heiniä, mutta Verstappen nousi kummassakin kisassa radan nopeimmaksi mieheksi.

C Moren F1-asiantuntija nostaa esiin Pirellin renkaat, joista varsinkin pehmeimmät seokset ovat kestäneet Red Bullin alla aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Mercedeksellä.

– Nyt nähdään selvästi, että Ferrari ja Mersu ovat ongelmissa rengastaktiikoihin liittyvien juttujen kanssa. He eivät pysty viemään stinttejä niin pitkälle kisassa kuin on suunniteltu, Vilander sanoo.

– Sen takia heillä on vaikeuksia. Red Bull taas on todella, todella vahva auton rungon puolesta. Sanoisin, että taas kerran ollaan siinä tilanteessa, että sarjan paras (auto), kun mennään kisapituuteen.

Mestariauto Mersun moottorilla?

Vilander heittää ilmoille niin sanotun McLaren-efektin, jolla hän tarkoittaa Fernando Alonson vuosia jatkunutta mantraa siitä, miten McLaren olisi paremmalla moottorilla sarjan paras auto. Red Bullin kohdalla tämä spekulaatio on astetta järkevämmän kuuloista.

– Jos Red Bull -autoon löisi Mercedeksen koneen, niin olisiko se suoralla todella paljon nopeampi ja kuinka paljon parempi kierrosaika olisi? He puhuvat selkeästi, että Hondan laite tähän kiinni, niin meno vain paranee, Vilander sanoo.

Red Bull saa ensi kaudella käyttöönsä kakkostiiminsä Toro Rosson käytössä jo nyt olevat Honda-moottorit. Silloin nähdään, mikä ero on japanilaiskiukaalla nykyiseen Renault-moottoriin verrattuna. Tekninen asiantuntija Ossi Oikarinen pohtii asiaa.

– Red Bull on tehnyt erittäin hyvää työtä jousituksen ja aerodynamiikan kanssa. Se on suuri mysteeri, ja tulee varmaan olemaan ensi kauden alkuun asti, että miten hyvä tai huono moottori Renault oli ja onko Hondan moottori parempi kuin Renault’n moottori tällä hetkellä? Oikarinen kysyy.

Lue myös:

    Uusimmat