Pirelli tutki F1-renkaat kahden vaaratilanteen jälkeen – Lewis Hamiltonin takarenkaassa vihje rengasrikkojen aiheuttajasta?

F1-sarjan rengasvalmistaja Pirelli kertoo epäilevänsä tällä hetkellä ulkopuolista tekijää Max Verstappenin ja Lance Strollin kokemien vaarallisten rengasrikkojen syyksi Azerbaidzhanin GP:ssä.

Stroll ja Verstappen menettivät kumpikin pelin suunnilleen samassa kohtaa rataa, kun kummankin vasen takarengas puhkesi kesken pääsuoran.

Aston Martinilla ajavalle Strollille tämä tapahtui noin 30 kierroksen ajon jälkeen kovilla renkailla. Verstappen puolestaan menetti jo varmalta näyttäneen voiton, kun hänen renkaansa puhkesi kymmenen kierrosta ennen maalia. Kyseessä oli niin ikään kovan seoksen rengas, jolla oli ikää 33 kierrosta.

Rengasvalmistaja Pirelli joutui pian selittämään asiaa muun muassa Verstappenin tallille Red Bullille. Tv-lähetyksessä kuului, kuinka Red Bull informoi kilpailunjohtoa siitä, ettei rengas antanut mitään merkkejä ongelmista ennen hajoamista. Siksi kisa päätettiin keskeyttää punaisin lipuin, jotta muut voivat hakea varikolta uudet renkaat.

Pirellin mukaan syy renkaiden hajoamiseen ei kuitenkaan löytynyt sen valmistamien kumien rakenteesta.

– Alustavia tutkimuksia on jo tehty siitä, mikä on voinut aiheuttaa nämä tapaukset vasemmissa takarenkaissa. Yksikään muista yhtä paljon tai enemmän ajetuista renkaista eivät antaneet mitään viitteitä liiallisesta kulumasta, Pirelli kertoo tiedotteessaan.

– Mitään varoitusta tai tärinää ei havaittu kummassakaan onnettomuudessa, eikä vasen takarengas itse asiassa ole edes kovimman rasituksen alla tällä radalla.

Sen sijaan Pirelli löysi jotain vihjettä tapahtuneesta muualta.

Lewis Hamiltonin autoon samassa kohtaa kisaa asennetusta vasemmasta takarenkaasta löytyi todisteita viillosta. Kaikki nämä havainnot voivat osoittaa ulkopuoliseen tekijään, Pirelli jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat