Disney DVD 2012. Valmistusvuosi 2011. Kuvasuhde 16:9. Anamorphic Widescreen 1.85:1. Ääni DD 5.1 (englanti). Kesto 160 min.
Piiat-elokuva kertoo värikkäästi valkoisista emännistä ja ennen kaikkea värillisistä palvelijoista 1960-luvulla Jacksonissa Mississipin osavaltiossa. Elokuva perustuu Kathryn Stockettin samannimiseen esikoisromaaniin, joka on julkaistu vuonna 2009. Piiat on ohjannut Stockettin lapsuudenystävä Tate Taylor, joka tunnetaan myös näyttelijänä. Stockett ja Taylor ovat molemmat itse asuneet lapsuudessaan Jacksonissa, elokuvan tapahtumakaupungissa ja ainakin Stockettin perheellä oli musta apulainen, joka pitkälti kasvatti perheen lapset.
Piiat on viime aikoina ollut yksi elokuvamaailman kuuma puheenaihe, sillä se oli ehdolla kolmessa kategoriassa Oscar-palkinnon saajaksi: paras elokuva, paras naispääosa (Viola Davis) ja jopa kaksi ehdokasta parhaan naissivuosan (Jessica Chastain sekä Octavia Spencer) pystin saajaksi. Mahtavaa, että juuri Octavia Spencer pokkasi naissivuosa-Oscarin, sillä hänen roolityönsä suulaana Minnynä oli hurmaavan taiturillinen.
Elokuva siis kertoo mustista piioista, jotka työskentelevät valkoisille emännille. Tarina lähtee käyntiin siitä, kun Skeeter (Emma Stone) palaa opiskelujen jälkeen Jacksoniin perheensä plantaasille ja toivoo pääsevänsä töihin paikallislehden toimitukseen. Työpaikka järjestyy ja nainen alkaa vastailla lukijoiden kysymyksiin kodinhoitoa käsittelevällä palstalla. Skeeter pyytää apua ystävättärensä Elizabethin (Ahna O’Reilly) kotiapulaiselta Aibileenilta (Davis) ja ystävystyy naisen kanssa. Skeeterin perheen oma apulainen Constantine (Cicely Tyson) on jostain syystä lähtenyt pois perheen kodista. Skeeter suree tätä, sillä Constantine on ollut hänelle todella tärkeä koko lapsuuden ajan. Skeeter ihmettelee asenteita, joita hänen ystävillään on mustia apulaisia kohtaan. Pahin kaikista tuntuu olevan Hilly (Bryce Dallas Howard), joka vaatii apulaisille mm. erilliset wc:t, sillä hänen mielestä mustat kantavat eri tauteja kuin valkoihoiset. Skeeter kiinnostuu aiheesta niin paljon, että päättää kirjoittaa kirjan piikojen elämästä. Aluksi hän saa vain Aibileenin ja tämän suorasanaisen, mutta sydämellisen ystävättären Minnyn (Spencer) kertomaan työstään.
Piioista olisi voitu tehdä todella synkkä ja realistinen kuva siitä, millaista oli mustien kotiapulaisten ja lastenhoitajien arki 1960-luvun Yhdysvaltojen Etelässä. Kuitenkin elokuva onnistuu olemaan yllättävän iloinen, positiivinen ja jopa hauska kuvaus. Osuvaa huumoria löytyy, vaikka toki tarina ja sen aihe ovat vakavia. Aiheeseen ei kuitenkaan ole tartuttu suu mutrussa, vaan korostaen mustien palvelijoiden ystävyyttä sekä muutaman valkoisen edistyksellisiä asenteita, joista Skeeter on tietysti yksi ja loistavan Jessica Chastainin esittämä höpsö Celia toinen. Elokuvaa voisi pitää amerikkalaisena hömpötyksenä ja sitä se ehkä osaltaan onkin, mutta täytyy myöntää, että mieluummin katselen tällaista värikylläistä ystävyyselokuvaa vahvoista naisista kuin väkivaltaista synkkää tosielämän tarkkaa jäljentämistä.
Elokuva on hienojen näyttelijöiden loistoa. Sekä ”hyviksissä” että ”pahiksissa” on hahmoja, jotka todella herättävät tunteita. Bryce Dallas Howardin Hilly on totaalisen kamala ja nainen onnistuu välittämään tuon kamaluuden katsojalle niin, ettei mitään jää epäselväksi. Emma Stonen Skeeter on iloinen, moderni ja lämmin, joka todella haluaa tuoda esille sen, mikä mättää tuon ajan yhteiskunnassa. Hän ei kuitenkaan suunnittele liian suuria, vaan pysyy niissä rajoissa, jotka ovat hänelle mahdollisia: kirjan kirjoittaminen ja piikojen tarinoiden välittäminen laajalle yleisölle. Viola Davisin Aibileen ei ole niin hersyvä hahmo kuin Minny, mutta hänessä on lempeää hyväsydämisyyttä, jota hän välittää erityisesti hoitamiensa perheiden lapsille. Hän hoitaa pienokaisia aivan kuin he olisivat hänen omiaan. Kuten huomata saattaa, elokuva on erityisesti naisten loistoa, miehet, vaikka rahan perheisiin ansaitsevatkin, saavat tällä kertaa jäädä taka-alalle ja vähän tuntuu, että he tekevät sen ihan mielellään.
Piiat on yllätyksellisesti todellinen hyvänmielenelokuva ja värikkään hauska kuvaus, jossa loistavat karismaattiset näyttelijät. Vaikka elokuva kestää kaksi tuntia ja 20 minuuttia, niin se ei ala missään vaiheessa puuduttaa, vaan ennemminkin elokuvan lopussa tulee tunne, että tämähän voisi tästä vielä jatkua. Ohjaaja Taylor kertoo, että elokuvan loppu on erilainen kuin kirjassa, sillä hieman onneton loppukohtaus ei olisi sopinut elokuvan tyyliin. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä nyt lopputekstien kohdalla katsojan mieli on iloinen ja helpottunut.
Dvd:ltä löytyy muutama ekstra: kaksi poistettua kohtausta ohjaaja Taylorin kommentein sekä Mary J. Bligen musiikkivideo The Living Proof –nimisestä kappaleesta.
Elokuva: * * * *
Ekstrat: * * *