Piha- ja kävelykatujen liikennesääntöjä ei tunneta kunnolla – lisänä nyt vielä ihan uusikin katutyyppi

Mikä on pyöräkatu ja mitä autoilijan pitää huomioida sitä ajaessa? 1:36
Pyöräkatu on aivan uusi katutyyppi. Autoliitto opastaa videollaan, miten autoilijan tulee toimia pyöräkadulla ajaessa.

Piha- ja kävelykatuihin liittyvien liikennesääntöjen tuntemuksessa on suomalaisilla vielä parantamisen varaa, selviää Liikenneturvan kyselystä.

Yhdeksän kymmenestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta oli selvillä siitä, että kävelykatu on tarkoitettu ensisijaisesti jalankulkijoille ja useampi kuin kaksi kolmesta siitä, että muiden tienkäyttäjien on siellä annettava jalankulkijoille esteetön kulku.

Kuitenkin vain joka kuudes tiesi, että kävelykadulla pyöräilykin on sallittua. Liikenneturvassa arvellaan, että asiaan on voinut vaikuttaa se, että vanhassa kävelykadusta kertovassa liikennemerkissä oli vain jalankulkusymboli. Uuden tieliikennelain myötä mukaan on tuotu myös pyörä.

– Vain kävelijän sisältävä liikennemerkki saattoi hämätä, mutta nyt merkki on selkeämpi. Moottoritonta ajoneuvoa kuten polkupyörää siis saa kävelykadulla kuljettaa, mutta moottorikäyttöisen ajoneuvon saa ajaa vain sen varrella olevalle kiinteistölle. Huoltoajokin on sallittu vain, jos se erikseen liikennemerkillä osoitetaan. Ajoneuvolla kävelykadulla ajettaessa on kuitenkin kaikissa tapauksissa annettava jalankulkijoille esteetön kulku, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa kertoo.

Useampi kuin kaksi kolmesta vastaajasta luuli virheellisesti, että pihakadulla autolla ajo on sallittu ainoastaan kadun varrella oleville kiinteistöille. Lähes joka kymmenes oli puolestaan siinä uskossa, että pihakatu olisi tarkoitettu ainoastaan jalankulkijoille. Yli kaksi kolmannesta kuitenkin tiesi, että ajoneuvolla on kuljettava pihakadulla jalankulkijoiden ehdoilla.

Piipan mukaan pihakadulle sopivat mainiosti sekä ajoneuvot että jalankulkijat. Sen luonteesta kaikille tienkäyttäjille yhteisenä tilana kertoo jo liikennemerkkikin. Jalankulkijoille on kuitenkin annettava esteetön kulku, ja onkin tärkeää pitää ajonopeus riittävän alhaisena eli sovitettava se jalankulun mukaiseksi ja pidettävä alle 20 km/h:ssa.

– Tämä pätee pihakatujen lisäksi siis myös kävelykaduilla, Piippa kertoo.

Pyöräkadulla kuljetaan pyöräilijöiden ehdoilla

Pyöräkatu on uuden tieliikennelain myötä kokonaan uusi katutyyppi, jossa kuljetaan pyöräilijöiden ehdoilla ja heille on annettava esteetön kulku. Autoilijat saavat ajaa pyöräkadulla, mutta heidän on sopeutettava vauhtinsa pyöräilynopeuden mukaiseksi.

– Pyöräkadussa on hyvä muistaa se erityispiirre, että siitä kertova liikennemerkki ei itsessään aseta nopeusrajoitusta – toisin kuin piha- ja kävelykatujen kohdalla. Pyöräkadun suurin sallittu nopeus on erikseen osoitettu nopeusrajoitusmerkillä. Lisäksi pyöräkadulla jalankulkijoille on erikseen jalkakäytävä, taustoittaa Piippa.

Riittävän alhainen nopeus, omista aikeista kertominen ja muiden huomioiminen ovat avainasemassa myös piha-, kävely- ja pyöräkaduilla.

– Suvaitsevaisuus ja tilan antaminen tarvittaessa muille on viisasta myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kesken. Liikenne sujuu yhteispelillä, Piippa toteaa.

Lähde: Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat