Petteri Sihvonen hämmästelee Jukka Jalosen edesottamuksia – "En muista, milloin viimeksi olisi käynyt näin"

Yksittäisten pelaajien toikkaroivat suoritukset ovat seuraus. Syy niihin ei varsinaisesti ole heissä itsessään.

Hyökkäyspainotteista

Karrikoiden. Jos kauden 2018–2019 Jalonen peluutti tasapainoista Total Hockeyaan, ja sesongit 2019–2022 – olympialaisiin asti – puolustusvoittoista rakennelätkää, on nyt kotikisojen kahdessa ensimmäisessä ottelussa menty huomattavan hyökkäyspainotteista lätkää.

Olen hieman hämilläni näistä hyppelyistä ikään kuin paradigmasta toiseen. Yksin Jalonen (mahdollisesti esikuntineen) tietää, miksi näin.

LUE MYÖS: Leijonilla jättimäinen valinta edessä: loput MM-kisavahvistukset löytyvät tästä joukosta

Ennen muuta nyt kotikisoihin on pyritty ideoimaan ja terävöittämään tai ainakin lisäämään pitkiä hyökkäysalueen hyökkäyspelejä summaslais–pennaslaisella kenttätasapainolla kera kolmiopelin siniviivalta. Mutta Norjaa vastaan oli tuotu mukaan myös vanhat kunnon ristipistot ja loistava kenttätasapaino keskialueiden ylityksiin. Yhtä kaikki, trapia Leijonat pelasi säästeliäästi Norjaa vastaan, panoksia oli korotettu hyökkäämisen suhteen.

Vaan kun Latvia tuli ja tukki keskialueen – kenttätasapaino vastaan kenttätasapaino –, ei mahdollistanut yhtään ristipistoa ja oli vahva oman puolustusalueen puolustuspelissään, jossa se sekä ensin miehitti keskustaa että sitten tarvittaessa pelasi viekkaasti miestä Suomen siniviivan kolmiopeliä vastaan, Leijonilta meni yllättävän pahoin konseptit sekaisin.

Alkoivat muidenkin kuin Mäenalasen, Vatasen ja Pokan toikkaroinnit.

En osaa sanoa mitään pitävää sen suhteen, vaikuttiko neljä tappiollista ja hieman heikompaa viimeistä harjoitusottelua jotenkin siihen, että Jalonen lähti etsimään uusia pelikonsteja, tuskin vaikutti. Mene, tiedä. Ehkä, ehkä ei.

LUE MYÖS: Tästä on nyt kyse – Leijonien sisältä linjattiin kaksi isoa parannuksen kohdetta

Aivan kuin Leijonat olisi ottanut lisäenergiaa ja jopa provosoitunut Nokia Areenan tunnelmasta ja sen luovasta yleisöstä. On paahdettu kaukalon päästä päähän, on jopa tapeltu! Ja tässä kohtaa tahdon huomauttaa, että noin ei olisi käynyt, jos Jukka Jalonen olisi päättänyt suitsia pelaajiaan.

Nyt hän on sallinut hieman poikkeuksellisia asioita tapahtuvan siinä aivan silmiensä edessä. Strateginen valinta? Mahdollisesti. Ajopuuna ajautuminen? Tokko.

Minun analyytikon silmin etenkin Leijonien hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen paikanvaihtopelaamisessa – kenttätasapaino sinänsä on hyvä asia –, mutta siis hetkellisessä paikanvaihtopelaamisessa hyökkääjien ja pakkien kesken, jos se menee ylettömyyksiin, on isot sudenkuoppansa turnauksen kovia pelejä jatkolla silmällä pitäen. Kun korottaa panoksia hyökkäyssuuntaan, riskit puolustussuuntaan nousevat myös.

Leijonien konseptit menivät yllättävän sekaisin Latvian tukkiessa keskialueen, kirjoittaa Petteri Sihvonen. 

Mitä nähdään Yhdysvaltoja vastaan?

Odotan mielenkiinnolla, miten Leijonat lähtee tänään pelaamaan USA:ta vastaan. Onko edelleen luvassa hieman rallattelevaa lätkää vapaalla ranteella, vai joko USA, jolla on ihan kelpo joukkue eri taktisine variaatioineen, saa Jalosen tarttumaan tiukemmin ohjaksiin.

Oma kysymyksensä on se, miksi Jalonen ja Jere Lehtinen päättivät leimata jo niin monien pelaajien passit niin aikaisessa vaiheessa. Tällä erää olin sillä kannalla, että olisi ainakin pari ruutua enemmän jättää auki, nyt niitä on vain kaksi.

Ja saapuvilla olevia vahvistuksia niin NHL:n kuin SHL:n suunnalta kymmenkunta. Se lienee selvää, että Miro Heiskasta kysytään ensimmäisenä.