Petter Northugin mollaama ruotsalaishiihtäjä: ”Koppava piru, mutta perhanan vaikea lyödä”

Norjalaishiihtäjä Petter Northugin lopettamisilmoitus tuli tuskin kovinkaan monelle hiihtäjälle yllätyksenä, mutta jopa osa ruotsalaisista arkkivihollisista tuntuu hiukan jo kaipaavan häntä.

Northug ilmoitti keskiviikkona uransa päättyneeksi. 15-kertainen arvokisavoittaja teki kaksi vuotta työtä palatakseen huippukuntoon, mutta lopulta kroppa päätti toisin.

Lajin yksi suurimmista oli myös yksi ristiriitaisimmista persoonista. Northug päätti jatkaa uraansa, vaikka oli julistanut lopettavansa, jos häviää vuoden 2014 Sotshin olympiasprintissä ruotsalaiselle Emil Jönssonille, joka lopulta oli parempi tuossa kisassa.

Jönsson napauttaa tiukat terveiset Northugin suuntaan.

– Koppava piru, jolla on pilke silmäkulmassa, ja kun hän oli parhaimmillaan, häntä oli perhanan vaikea lyödä. Kiitos kaikesta, Petter! Jönsson sanoo Aftonbladetille.

– Hän lupasi lopettaa, jos voitan hänet olympialaisissa, mutta olen iloinen, että hän jatkoi vielä vähän aikaa. Hän oli hiihtäjä, joka nosti lajia sekä ladulla että sen ulkopuolella, Jönsson tunnustaa.

Jönssonin mukaan Northug on nähtävä jo pelkästään mitaliensa ansiosta yhtenä kaikkien aikojen suurimmista hiihtäjistä. Ruotsalaiset saivat kuitenkin moneen kertaan suuttua Northugin nöyryytettyä vastustajiaan muun muassa halventavilla tuuletuksillaan. Tälläkin irvailulla on kääntöpuolensa.

– Täytyy kiittää Petteriä siitä, että hän sai minut tekemään kovempaa töitä yhteisinä vuosinamme.

– Petter nosti kiinnostuksen maastohiihtoa kohtaan Ruotsissa ihan uudelle tasolle, joten voin vain kiittää häntä siitä show’sta, Jönsson sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat