Ella etsii rakkautta Love Island Suomi -ohjelman uudella kaudella.
Toukokuussa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa alkavan Love Island Suomi -kauden ensimmäiset sinkut julkistettiin hiljattain. Kauden ensimmäisessä jaksossa rakkauden saarelle astelee kymmenen sinkkua, joista yksi on Ella, 24.
Ella on helpottunut siitä, että hänen osallistumisensa Love Islandiin on vihdoin julkista tietoa. Asian salailu oli naisen mukaan "ihan hirveää".
– Olen yleensä niin avoin ihminen ja kerron helposti kaiken itsestäni. Tuo oli iso osa, jota olen piilotellut. Ihanaa, että se on nyt julkista, hän sanoi MTV Uutisten haastattelussa Love Island Suomen mediatilaisuudessa.
Ellan mukaan kaikkein vaikeinta oli salata asia hänen työkavereiltaan. Hän oli sanonut näille lähtevänsä reissuun, mutta jätti mainitsematta, millaisesta reissusta oli todellisuudessa kyse.
– Heidän kanssaan viettää niin paljon aikaa ja puhuu arkisia juttuja. He kyselivät, että missä olin reissussa. Se oli tosi paha, hän kertoi.
Lue myös: Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut!
Haave rakkauden löytämisestä motivoi Ellaa osallistumaan Love Islandiin. Hän pitää siitä, että ohjelmassa kaikki osallistujat ovat ikään kuin samalla lähtöviivalla ja tutustuvat toisiinsa myös ystävinä.

