Ruotsin miesten jalkapallomaajoukkueen entinen päävalmentaja Janne Andersson kertoo tuoreessa kirjassaan turhautumisestaan Zlatan Ibrahimovicia kohtaan.
Andersson valmensi sinikeltaisia vuosina 2016–2023, jolloin supertähti jätti pitkiä jäähyväisiään lajille.
Ibrahimovic ehti jo lopettaa maajoukkuepelaamisensa vuoden 2016 EM-kisojen pettymyksen jälkeen, mutta pyörsi päätöksensä viisi vuotta myöhemmin. Tässä välissä Zlatan-aiheesta tuli Anderssonille jatkuva riesa.
Ajan myötä päävalmentaja Andersson alkoi turhautua suuren egon omaavan pelaajan tapaan vaikuttaa maajoukkueeseen median kautta.
– Hän istuu toisella puolella maapalloa ja puhuu paljon paskaa. Kukaan ei ole sanonut minulle, että minun pitäisi valita hänet joukkueeseen. Sille on raja, että mikä on okei, ja me lähestymme sitä, Andersson kertoo Expressen-lehden mukaan ajatuksistaan tuoreessa kirjassaan "Det var då".
Kysymykset Zlatanin valitsemisesta maajoukkueeseen toistuivat kuitenkin jokaisessa mediatilaisuudessa.
– Sitten Zlatan-keskustelu palaa varmaankin, kun EM-kisat lähestyvät. En kestä enää lukea hänestä enempää. Toivon hänen lopettavan, Andersson myöntää.
Päävalmentaja antoi kuitenkin tunnustusta siitä, millä tasolla Ibrahimovic pelasi vielä liki 40-vuotiaana.
Lopulta tapahtui käänne ennen 2021 pelattuja EM-kisoja, kun tähtipelaaja ilmoitti vuoden 2020 jalkapallogaalassa halustaan palata maajoukkueeseen.
Andersson matkusti Milanoon tapaamaan Ibrahimovicia, mikä käänsi kiperää suhdetta parempaan suuntaan. Sen vierailun seurauksena Zlatan valittiin jälleen mukaan Ruotsin maajoukkueeseen.
– Se ei käy järkeen, miten voi muuttaa mielipidettään henkilöstä, kuten minä tein hänen kanssaan, Andersson hämmästelee.

