Norjan maastohiihdossa kuohuu. Lajilegenda Petter Northug latasi kovaa kritiikkiä maan hiihtoliiton suuntaan sen toiminnasta. Norjan hiihtoliitto uhkaa urheilijoita maailmancupin kilpailukiellolla, mikäli he kieltäytyvät maajoukkueesta. Aiheesta uutisoi VG.
Norjan hiihtoliiton säännön mukaan urheilijat, joille tarjotaan paikkaa maajoukkueessa, eivät käytännössä voi kieltäytyä siitä. Jos he tekevät niin, liitto voi kieltää heiltä osallistuminen maailmancup-kilpailuihin.
Kolmelle naishiihtäjälle on tarjottu tänä keväänä paikkaa maajoukkueessa. He ovat hakeneet vapautusta voidakseen jatkaa kehitystään tiiviin seurannan ja haluamansa ohjelman puitteissa, mutta heidän hakemuksensa on hylätty.
Vapautusta hakivat Karoline Grötting, Karoline Simpson-Larsen ja Astrid Öyre Slind, joka kertoi tapaamisista hiihtojohdon kanssa. Niissä häntä uhkailtiin kilpailukiellolla. Samassa säännössä todetaan, että liitto voi myöntää urheilijoille vapautuksen erityisissä olosuhteissa. Johannes Kläbon ei esimeriksi tarvinnut kuulua maajoukkueeseen vuonna 2023. Sama oli Slindin kohdalla vuosina 2024 ja 2025.
Ensimmäinen urheilija, joka kieltäytyi maajoukkueesta oli Northug, joka ei ollut mukana jo vuonna 2013. Tämä johti erityisten olosuhteiden mainintaan, jota kutsutaan Northug-säännöksi. Northug onkin hiiltynyt maansa hiihtoliiton toiminnasta.
– Kommunikaatio hallinnon johdon ja poliitikkojen välillä on erittäin, erittäin heikkoa. He vain istuvat ja syyttelevät toisiaan. Nämä johtajat olisi potkittu ulos johtavassa yrityksessä. Tämä ei toimi. Meidän on oltava näin raa'asti rehellisiä, Northug sanoi VG:lle.
Northugin mielestä tilanne on pahentunut omista hiihtovuosistaan. Hän uskoo, että liitto ei ole tehnyt mitään muutoksia maajoukkueen urheilijoiden ja heidän tarpeidensa huomioon ottamiseksi.
– Hallitus on sama joka vuosi. Vaikuttaa siltä, että tämä tulee heille yllätyksenä. Se ei enää toimi. Se on amatöörimäistä, ja on syytä kysyä, että onko vaihtaa osa ihmisistä täällä, Northug totesi.

