Marraskuulle myös eteläiseen Suomeen aiemmin ennustettu talvi näyttää uuden kuukausiennusteen mukaan myöhästyvän.
– Tällä kertaa uusi kuukausiennuste on aika selväsanainen. Se ei näytä tuovan marraskuussa talvea maan etelä- ja keskiosaan, MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta toteaa karttojen äärellä.
Poudan mukaan ensi viikosta alkaen Suomen länsipuolelle jää iso matalapaine ja ilma virtaa tänne etelästä. Matalan keskus tuo Suomeen paikoin myös kovia sateita.
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä
Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.
Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.
Lähetyksiä voi seurata suorana MTV Uutisten verkkosivuilla ja Katsomossa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
Jatkossa matalapaineiden vyöhyke siirtyy hieman pohjoisemmaksi.
– Matalapaineen ansiosta virtaa jatkossa kylmää ilmaa Länsi-Eurooppaan. Hyvin pitkään jopa helteisenä pysynyt Espanja ja erittäin lämmin Ranska ovat viilenemässä, Pouta kertoo.

