Pekingissä jo kultaa ja hopeaa juhlinut Santeri Kiiveri ei ole vielä valmis – "Siellä on taas mahdollisuus"

Tulosruutu: Santeri Kiiveri laski paralympiakultaa Pekingissä.

Suomen Santeri Kiiveri jatkoi loisteliaita otteitaan Pekingin paralympialaisissa ja nappasi torstaina Suomen paralympiahistorian ensimmäisen alppihiihdon kultamitalin.

Jo maanantaina superalppiyhdistetyn hopeaa voittanut Kiiveri juhli paralympiavoittoa toisessa päälajissaan suurpujottelussa.

Kiiveri, 21, oli pystyluokan kilpailussa avauskierroksen jälkeen toisella sijalla 0,38 sekunnin päässä yhdysvaltalaisesta Thomas Walshista, mutta toisella kierroksella osat vaihtuivat. Kiiveri laski kierroksen kolmanneksi nopeimmin ja jätti maalissa Walshin hopealle 0,04 sekunnin päähän.

Ranskan Arthur Bauchet otti pronssia 0,49 sekunnin erolla Kiiveriin.

– Aamu oli tosi aikainen. En ollut ekaan laskuun hirveän tyytyväinen, oli tosi haastavat olosuhteet, mutta niin oli vissiin muillakin. Sain hyvän kakkossijan siitä, ja aika paineettomasti pystyin lähtemään, kun kaikki tänne lähdettäessä olleet tavoitteet oli jo saavutettu (alppiyhdistetyn hopeamitalin myötä). Sain erittäin hyvän toisen laskun, Kiiveri summasi kisan MTV Urheilulle.

– Merkitys oli niin iso kuin voi oikeastaan olla. Tässä on neljä vuotta harjoiteltu ja tehty töitä täyspäiväisesti täyspäiväisesti. Tuosta kirkkaampaa mitalia ei voi saada.

Kiiveri on tehnyt Pekingissä suomalaista paralympiahistoriaa jo kahdesti, sillä maanantaina saavutettu hopea oli Suomen ensimmäinen alppihiihdon paralympiamitali.

Kiiveri kilpailee vielä viikonloppuna paralympialaisten pujottelussa.

– Nyt pari päivää otetaan lepoa, vedetään henkeä ja ruvetaan keskittymään pujotteluun. Siellä on taas mahdollisuus olla menestyksekäs, Kiiveri totesi.

Lue myös:

    Uusimmat