PAU: Vaikka Postin lajittelija-asiaan löytyisi sopu, maanantain tukilakkoja ei peruta – "Kokonaisuuden on oltava ratkaistu"

Postin työriitaa selvitetään tänäänkin – maanantain massiiviset tukilakot uhkaavat toteutua 4:27
Heidi Nieminen kommentoi Postin työtaistelua MTV Uutiset Livessä.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoo, että maanantain tukilakkoja ei peruta, jos vain pelkkä pakettilajittelijoita koskeva kysymys saadaan ratkaistua.

Myös työehtosopimukseen liittyvät kysymykset on ratkaistava ennen tätä.

– Kokonaisuuden on oltava ratkaistu, hän sanoi.

Jos molemmat saadaan pikaisesti maaliin, työtaistelutoimet voidaan purkaa ainakin osittain. Lakkojen purkaminen vie alasta riippuen eri ajan, hän sanoo. Niiden kaikkien täydellinen peruminen tuskin onnistuu.

– Niistä (aikatauluista) pystyvät paremmin muut liitot kertomaan, Nieminen sanoi.

Nieminen kommentoi asiaa saapuessaan kuultavaksi valtakunnansovittelijan toimistolle. Nieminen viipyi toimistolla noin puolisen tuntia, eikä hän kommentoinut keskustelujen sisältöä toimittajille poistuessaan.

– Ei varmaan ole mitään ratkaisua olemassa. Keskusteluita käytiin, mutta en voi kommentoida niiden sisältöä. Odotamme nyt selvittelytyöryhmän ja sovittelijan seuraavia askeleita.

Niemisen jälkeen ryhmän kuultavaksi saapui Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola, jolla ei juuri ollut kommentoitavaa toimittajille.

Pakettilajittelijoita koskevasta vaatimuksesta ei vetäydytä

Nieminen myös toisti kantansa, että PAU ei aio perääntyä 700 pakettilajittelijaa koskevasta vaatimuksestaan.

Posti siirsi aiemmin syksyllä noin 700 pakettilajittelijaa tytäryhtiöönsä Posti Palvelut Oy:hyn ja Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin, mitä ammattiliitto PAU ei hyväksy. PAU on ollut tiukasti sitä mieltä, että pakettilajittelijoihin tulee jatkossakin soveltaa PAUn viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusta.

Postin lakkoa ratkoo tällä hetkellä neljän hengen selvitysryhmä, joka ratkoo pakettilajittelijoita koskevaa kysymystä.

Mukana ovat niin PAMin entinen puheenjohtaja Ann Selin, työmarkkina-asiantuntija Jukka Ahtela, SAK:n ex-puheenjohtaja ja entinen työministeri Lauri Ihalainen sekä eläköitynyt EK:n työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen.

Selin sanoi tänään aiemmin STT:lle, että tavoite on yhä saada valmista viikonlopun aikana.

PAU ilmoittaa omien lakkojensa jatkosta huomenna

PAUn pitää viimeistään huomenna sunnuntaina ilmoittaa, aikooko se jatkaa lakkoja 8. joulukuuta jälkeen. Työriitalaki edellyttää, että lakoista ilmoitetaan ainakin kaksi viikkoa etukäteen.

Niemisen mukaan liiton hallitus ei ole ainakaan vielä kutsunut koolle tapaamista tälle päivälle. Hallitus kokoontuu viimeistään huomenna.

Lue myös:

    Uusimmat