Palmen murhatutkijana aloittaa Krister Petersson – lähes täyskaima aiemman pääepäillyn kanssa

1488188 Olof Palme
Pääministeri Olof Palme murhattiin kolmekymmentä vuotta sitten Tukholmassa, kun hän oli poistumassa elokuvateatterista. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 16.11.2016 13:51(Päivitetty 16.11.2016 14:02)

MTV UUTISET

Ruotsissa on nimitetty uusi syyttäjä vetämään pääministeri Olof Palmen murhaan liittyviä tutkimuksia. Asiasta kertovat useat ruotsalaisviestimet sekä muun muassa BBC.

Nyt tutkimuksia johtaa pääsyyttäjä Krister Petersson, joka on tutkinut aiemmin muun muassa ulkoministeri Anna Lindhin murhaa vuonna 2003. Hän aloittaa työssään ensi vuoden helmikuussa, kun nykyinen päätutkija Kerstin Sharp jää eläkkeelle.

Teosta ehdittiin jo aiemmin tuomita Christer Pettersson -niminen mies, mutta hänet vapautettiin hovioikeudessa. Pettersson kuoli vuonna 2004.

Christer PettersonChrister PetterssonAFP / Lehtikuva

Uuden syyttäjän ja entisen epäillyn nimen yhtäläisyyttä on odotetusti kummasteltu Ruotsissa.

Palme murhattiin kolmekymmentä vuotta sitten Tukholmassa, kun hän oli poistumassa elokuvateatterista. Murhaa seurasi valtava mediamylläkkä ja tekijäksi on epäilty lukuisia ihmisiä vuosien aikana. Syyllistä ei ole kuitenkaan löydetty.

Uudella syyttäjällä on BBC:n mukaan valtava työmäärä edessään. Pelkästään asiaan liittyviä dokumentteja on 250 hyllymetriä. 

Hän suhtautuu uuteen työtehtäväänsä optimistisesti ja uskoo, että Palmen murhamysteeriin saadaan vielä vastauksia. 

– Tämä on minulle kunnia, hän sanoo syyttäjänviraston tiedotteessa. 

Peterssonin uuteen pestiin liittyy myös laajaa kiinnostusta yleisöltä: Palmen murha kiehtoo ja kiinnostaa ruotsalaisia valtavan paljon vielä kolmen vuosikymmenen jälkeenkin.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat