Paljuissa ja pihatakoissa vakava turvallisuusriski – Tukes varoittaa: "Muistuttaisin nyt kaikkia varmistamaan…"

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukes muistuttaa suosittujen kylpytynnyrien, eli paljujen, ja pihatakkojen turvallisesta sijoittelusta. Väärä asennuspaikka on pahimmillaan tulipaloriski. 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto muistuttaa varoittavalla esimerkillään pihatakkojen ja kylpytynnyreiden riskeistä. 

Tukesin tietoon on tullut tapaus, jossa liian lähelle taloa rakennettu pihatakka aiheutti talon palamisen. Takan asennusohjeissa ei ollut mainittu mitään suojaetäisyyksistä ympäröiviin rakenteisiin. Myös puilla lämmitettävä kylpytynnyri voi aiheuttaa tulipalovaaran, jos sen asennuksessa ei huomioida turvaetäisyyksiä. 

Tukes: Useista ohjeista puuttui tärkeä tieto

Tukesin valvontaprojektissa selvitettiin kuluttajille myynnissä olevien pihatakkojen ja kylpytynnyreiden käyttö- ja asennusohjeita. Lisäksi kylpytynnyreiden osalta huomiota kiinnitettiin siihen, miten yritykset ovat huomioineet kylpijälle aiheutuvan hormin palovammariskin.

Tukesin ohjeita kuluttajille

– Tarkista, että tuotteen mukana toimitetaan asianmukaiset käyttöohjeet ja niissä on kerrottu, miten ja mihin tuotteen voi asentaa turvallisesti. Noudata käyttöohjeita.
– Tarkista myös paikalliset rakennus- ja paloturvallisuusmääräykset tuotteen sijoitteluun liittyen.
– Huolehdi pihatakan tai kylpytynnyrin oikeasta asennuksesta ja paloturvallisuudesta.
– Jos olet asentanut pihallesi palovaarallisen tuotteen, jonka ohjeissa ei ole mainittu suojaetäisyyksiä, varmista, että tuote on asennettu tarpeeksi etäälle palavista materiaaleista siten, että säteilylämpö tai kipinät eivät pääse sytyttämään läheisiä rakennuksia.

Tukes muistuttaa, että pihatakkojen ja puilla lämmitettävien kylpytynnyreiden käyttö- ja asennusohjeissa tulisi ilmoittaa tuotteelle soveltuvat suojaetäisyydet palaviin materiaaleihin tai ympäröiviin rakenteisiin. Nämä tiedot kuitenkin puuttuivat useista ohjeista. Lisäksi kylpytynnyreiden hormin palovammariskiä ei aina ollut asianmukaisesti huomioitu myytävissä tuotteissa.

Tukes pyysi kymmenestä yrityksestä pihatakkatuotteiden käyttö- ja asennusohjeet nähtäväksi. Tutkituista ohjeista vain kuitenkin kolmessa löytyi asianmukaiset ohjeet suojaetäisyyksistä.Kahden tuotteen osalta Tukesille ei toimitettu ohjeita. Yritykset totesivat, ettei kyseistä tuotetta ole myyty Suomessa ja he poistivat tuotteet valikoimistaan. Viiden tuotteen osalta yritykset korjasivat ohjeet asianmukaisiksi Tukesin yhteydenoton jälkeen.

Jopa säteilylämpö voi sytyttää tulipalon: "Muistuttaisinkin nyt kaikkia pihatakan omistajia varmistamaan..."

Tukesin ylitarkastaja Jyri Pekkanen huomauttaa, että pihatakan sijoitus on paloturvallisuuden kannalta ensiarvioisen tärkeää. Jos takka on asennettu liian lähelle rakennusta, sieltä voi lentää kipinöitä rakennuksen räystään alle, jossa ne pääsevät kytemään ja sytyttämään kattorakenteita. Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että jopa takasta hohkava säteilylämpö voi sytyttää seinämateriaaleja, jos takka on sijoitettu liian lähelle rakenteita. 

– Projektin tulokset kielivät siitä, että pihatakkoja on myyty laajasti puutteellisin ohjein. Muistuttaisinkin nyt kaikkia pihatakan omistajia varmistamaan oman takkansa sijoituksen turvallisuuden ennen kesäkauden alkua, Pekkanen huomauttaa.

Lähde: Tukes

***

Videolla: Varovaisuutta kotona: Näin palo voi syttyä tuikusta!

Näin palo voi syttyä tuikusta 0:50


Lue myös:

    Uusimmat