Pakistanissa laaja sähkökatko pimensi lähes koko maan – sairaalat turvautuivat varageneraattoreihin

Pakistanissa Etelä-Aasiassa laaja sähkökatko pimensi lähes koko maan myöhään lauantaina. 

Katkot vaikuttivat muun muassa kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin. Pimeinä olivat niin pääkaupunki Islamabad, väkiluvultaan suurin teknologiakeskus Karachi kuin maan toiseksi suurin kaupunki Lahorekin.

Viranomaiset varoittivat sähköjen palautumisen kestävän tunteja. Varhain sunnuntaina sähköt eivät olleet ainakaan täysin palanneet.

Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan sähkökatkot ovat varsin tavallisia 210 miljoonan asukkaan maassa.

Monet keskeiset rakennukset, esimerkiksi sairaalat, turvautuvatkin dieselkäyttöisiin varageneraattoreihin. Joillakin alueilla päivittäiset sähkönjakelun katkot saattavat kestää tunteja, mikä on johtanut protesteihin kaduilla, BBC kertoo.

Maan energiaministerin mukaan yöllinen sähkökatko johtui ongelmasta eteläisessä Pakistanissa. Sillä oli vaikutuksia koko maan sähköverkkoon ja voimaloihin. Ministerin mukaan tapahtuneen syytä tutkitaan.

BBC:n mukaan vuonna 2013 Pakistanin koko sähköverkko romahti voimalaitoksen vikaannuttua maan lounaisosassa.

Vuonna 2015 keskeinen voimajohto puolestaan joutui epäillyn kapinallisten hyökkäyksen kohteeksi ja noin 80 prosenttia maasta pimeni, uutistoimisto AFP kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat