Pakettiautomaatti nielaisi Raimon paketin viikoksi, edes henkilökunta ei osannut auttaa – "Siinä ei Postilla pelannut mikään"

Yli 40 prosenttia suomalaista on saanut kotiin kannettavan lehden myöhässä tai se on jäänyt kokonaan jakamatta 2:07
Postin ongelmat eivät ole vieraita asiakkaille. Yli 40 prosenttia suomalaisista on saanut kotiin kannettavan lehden myöhässä, tai se on jäänyt kokonaan jakamatta.

Turenkilainen Raimo O. Kojo joutui eriskummallisen tapahtumasarjan keskelle viime elokuun lopulla. Hänen Postin kautta tilaamansa paketti juuttui pakettiautomaatin syövereihin, eikä henkilökunta osannut saada sitä pois.

Kojo sai Postilta elokuussa viestin, jonka mukaan S-market Turengissa sijaitsevaan pakettiautomaattiin oli saapunut hänelle osoitettu lähetys.

Odotettu paketti sisälsi tulostimen osan, jota hän tarvitsi kirjoitustöissään. Kun kotona tulostaminen ei onnistunut, se aiheutti Kojolle harmia.

Kojo meni noutamaan lähetystä, mutta se ei onnistunut. Automaatissa oli hänen mukaansa lappu, jossa ilmoitettiin pakettiautomaatin olevan epäkunnossa.

Automaatissa mystinen viesti

Tekstissä asiakasta kehotettiin tulemaan paikalle joskus toiste. Mitään muuta mainintaa siitä, milloin vika saadaan korjattua tai miten paketin saa automaatista, ei ollut.

– Kävin useamman kerran peräkkäisinä päivinä katsomassa, joko nyt saisin kiireellisen paketin pois. Siellä oli aina vaan sama lappu, kunnes se vaihdettiin toiseen. Siinä sanottiin, että jos haluaa lisätietoja, tulee soittaa Postin palvelunumeroon.

Postin aluepäällikkö Timo Niittymäki vahvistaa MTV Uutisille, että Turengin S-marketissa olleessa pakettiautomaatissa oli elokuussa ilmennyt toimintaongelmia. Hänen mukaansa automaatti on huollettu elokuun lopussa, jonka jälkeen pakettiautomaatti on toiminut normaalisti.

Siihen hän ei osaa ottaa kantaa, mistä toimintaongelmat tarkalleen ottaen johtuivat.

– Ne ovat teknisiä juttuja. Automaattiin voi tulla linjaongelmia tai yhteydenpito-ongelmia. En tekniikkapuolesta niin tarkkaan tiedä.

Palvelunumeroon puolen tunnin jonotusaika

Kun automaatin kyljessä vaihtunut viesti kertoi lopulta auttavan palvelunumeron, päätti Kojo soittaa siihen. Jonotusaika oli pitkä, mutta lopulta yhteys aukesi.

Silloin hän sai kuulla, että edes Postin henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta saada pakettiautomaattia auki.

– Sieltä tuli tietoa, että pakettia ei saa mitenkään pois pakettiautomaatista. Tämän tiedon sain vasta puolen tunnin odottamisen jälkeen.

Niittymäki vahvistaa, että Postin henkilökunnalla ei ole pääsyä avaamaan jumiutunutta pakettiautomaattia. Pakettiautomaatin saa avattua ainoastaan tehtävään valtuutettu korjaaja.

– Oli automaatti sitten Postin omassa myymälässä tai päivittäistavarakaupan yhteydessä, niin henkilökunta ei pääse automaattiin käsiksi.

Posti ei maksa hyvitystä viivästyksestä

Viikon odottelun jälkeen pakettiautomaatti saatiin korjattua ja Kojo sai noudettua pakettinsa.

– Posti ei pahoitellut tapahtunutta mitenkään enkä saanut mitään hyvityksiä.

Niittymäen tiedossa ei ole, että Posti olisi maksanut asiakkaille hyvityksiä pakettiautomaatin häiriöistä aiheutuneista viivästyksistä tai muista vahingoista.

Palvelun taso pöyristyttää

Kojo on järkyttynyt Postin palvelun tasosta. Hän on pettynyt etenkin asiakaspalveluun ja heikkoon tiedotukseen.

– Siinä ei Postilla pelannut mikään.

Hän ihmettelee myös sitä, miten pakettiautomaatti voi mennä niin jumiin, ettei Postin henkilökunta saa edes itse avattua sitä.

– Lähinnä ihmetyttää se, miten tuollainen vehje voi mennä tuollaiseen takalukkoon. Siellähän olisi saattanut olla paketissa jonkun lääkkeitä vaikka, Kojo ihmettelee.

Miten Posti pidetään pystyssä? 15:55
Huomenta Suomessa keskusteltiin 12.9. siitä, miten Posti pidetään pystyssä.

Kojo kirjoitti tapahtuneesta myös Hämeen Sanomien mielipidepalstalle. Mielipidekirjoituksensa lopussa Kojo ehdottaa, että Posti siirtäisi osan johtajien palkoista asiakaspalvelu- ja korjaushenkilökunnan rekrytoimiseen, jotta palvelut saataisiin riittävälle tasolle.

– Eivät Postilla oikein pelaa nämä asiakaspalvelusysteemit, Kojo sanoo MTV Uutisille.

Posti myöntää korjauksen keston

Postin Niittymäki myöntää, että Turengin pakettiautomaatin korjauksessa kesti pitkään.

– Menihän siinä muutama päivä.

Yhteensä Postilla on koko Suomessa noin 1 700 pakettiautomaattia. Niissä ilmenee ajoittain toimintahäiriöitä, jotka Niittymäen mukaan pyritään saamaan kuntoon kuitenkin mahdollisimman nopeasti.

Hänen mukaansa Posti pyrkii aina siihen, että jumiutuneesta pakettiautomaatista saadaan lähetykset ulos mahdollisimman nopeasti.

Niittymäki korostaa sitä, että automaattien määrään nähden häiriöt ovat vähäisiä.

– Kokonaisuutena pakettiautomaattien asiakastyytyväisyys on erittäin hyvä, Niittymäki kommentoi.

Ongelmatilanteissa apua pitäisi saada automaattien kyljessä olevasta palvelunumerosta.

Toinenkin hämmentävä tapaus

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Kojo törmää postin palveluissa ilmenneisiin ongelmiin. Aiemmin tänä vuonna hänen pakettiautomaattiin tilaamansa lähetys oli postitettu virheellisesti asiamiespostiin 50 kilometrin matkan päähän.

Tuolloin Kojo oli yhteydessä postiin ja asia saatiin korjattua. Koska pakettiautomaatti oli täynnä, Posti oli lähettänyt paketin virheellisesti asiamiespostiin.

– Tuli se lopulta tänne Turenkiin, Kojo muistelee.

Hän muistelee, että Posti on lähettänyt aiemminkin paketteja väärään osoitteeseen.

– Sitäkin on sattunut, että paketti on seikkaillut ties missä. Mutta ei ihan viime aikoina, Kojo kertoo.

Ikävistä kokemuksista huolimatta Kojo aikoo käyttää Postin palveluita jatkossakin, kunhan ongelmatilanteet pysyvät yksittäisinä. Hänen mukaansa pakettiautomaatti on kätevä palvelu postin lähettämiseen ja vastaanottamiseen, kunhan automaatti toimii kunnolla.

Lue myös:

    Uusimmat