Kommentti: Julkinen paine ajoi Postin Malisen eroon – omistajaohjauksen sietämätön vaikeus

Postilla on ollut paha julkisuusongelma tänä syksynä ja se on omalla toiminnallaan vain pahentanut tilannetta, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.

Eronneen toimitusjohtajan Heikki Malisen tulospalkkioineen lähes miljoonaan nousseet vuosiansiot, takkuileva postin kulku, väen vähennykset ja henkilöstön palkkakiistat ovat pitäneet yhtiön otsikoissa tiiviisti.

Samaan aikaan toimitusjohtajaa ei ole saatu kammettua julkisuuteen kuin muutaman kerran. Tällainen mediapakoilu ei vain yksinkertaisesti nykyaikana käy. Jos se näyttää ylimieliseltä ja kylmältä, sitä se sitten on.

Malisen hulppeita ansioita on voitu perustella sillä, että toimitusjohtaja on valmistellut edellisen, Sipilän hallituksen linjauksella yhtiötä pörssikuntoon. Toisaalta samaan aikaan valtion omistamalla yhtiöllä on myös julkisen palvelun tehtäviä ja siksi sen mukainen yhteiskuntavastuu.

MTV:n uutisten viime viikolla julkaistussa Posti-kyselyssä kansalainen tiivisti Malisen tilanteen ja palkan varsin tolkusti.

– Nykyinen palkka on aivan sfääreistä. Postin palvelut ja nykyinen tulos eivät missään nimessä oikeuta nykyiseen palkkaan. Järki käteen.

Omistajaohjauksessa on vaikea onnistua

Malisen eroinfossa Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola kiitteli vuolaasti Malisen työtä yhtiön johdossa ja sanoi hänen täyttäneen asetetut tavoitteet.

Samalla Pohjola myös kritisoi rivien välissä nykyistä omistajaohjauspolitiikkaa ja ministeri Sirpa Paateroa (sd.), joka on ollut aktiivinen Postin suuntaan. Myös pääministeri Antti Rinne on pistänyt lusikkansa Posti-soppaan.

– Olisi toivottavaa jokaisen yrityksen kannalta, että noudatetaan lain määrittelemää hallintomallia. Jaon yhtiön johdon ja omistajan välillä pitäisi toimia kaikissa tilanteissa, Pohjola muotoili.

Omistajaohjausministerin salkku on ollut vaikea rasti viime vuodet. Teki niin tai näin, aina roiskuu. Rajanveto menee välillä sille kuuluisalle harmaalle vyöhykkeelle.

Toisin sanoen miten ja kuinka paljon valtio-omistaja saa ja voi puuttua omistamiensa yhtiöiden toimintaan ilman, että puuttuu liikaa yhtiön johdon tehtäviin ja toimintaan.

Postin puolesta on sanottava sen verran, että sen tilanne on ollut skitsofreeninen, kuten monilla muillakin valtion omistamilla yhtiöillä. Samaan aikaan pitäisi toimia voitollisesti markkinoilla, mutta ikäviä päätöksiä ei saisi tehdä.

Julkisuus on hillinnyt pahinta ahneutta, vaikka jälkikäteen

Julkisten kohujen kohteena ovat olleet viime vuosina mm. Fortum, Finnair, Finavia ja Veikkaus. Useimmiten julkiset kohut ovat liittyneet rahaan eli palkkoihin, lisäeläkkeisiin tai optio-ohjelmiin.

Tilannetta äimistelevät poliitikot ovat astuneet julkisuuteen yleensä vasta julkisen kohun vuoksi. Vastuuntyrkintä on ollut välillä noloa seurattavaa.

Toisaalta ilman poliitikkoja ja julkisia kohuja valtion omistamien yhtiöiden pahimpiin ylilyönteihin ei olisi puututtu. Julkisuus ja avoimuus ovat hillinneet, vaikka sitten jälkikäteen höveliä rahankäyttöä.

Kovan paineen alla työskentelevä toimitusjohtaja on kunnon palkkansa ansainnut, jotta parhaat voimat saadaan johtamaan toimintaa murrosaikoina.

Mutta samaan aikaan joku roti ja kohtuus on hyvä pitää mielessä, myös yhtiöiden hallituksissa. Malisesta tuli julkinen syntipukki, mutta yhtä hyvin arvostelua voi kohdistaa myös Postin hallitukseen.

Postikohun jälkeenkin valtionomistukset pysyvät tiiviisti julkisessa luupissa. Hallitusohjelman tulevaisuusinvestoinnit eli väliaikaiset menojen lisäykset rahoitetaan mm. valtionyhtiöiden myynnillä. Mitä myydään, milloin ja millä hinnalla?  

Lue myös:

    Uusimmat