Päivämäärä lukittu: Vallankumouksen käynnistävä Volvo on pian täällä
Volvon ensimmäisen sähköauton julkistukselle on annettu päivämäärä. Sähköinen XC40 näkee päivänvalon 16. lokakuuta.
Volvo esittelee ensi kuussa täysin sähköisen Volvo XC40 -katumaasturin. Kyseessä on ruotsalaisvalmistajan ensimmäinen sähköauto, mutta totuttuun tapaan Volvo keskittyy hehkuttamaan auton turvallisuutta – polttomoottorin poistamisesta aiheutuneista uusista haasteista huolimatta.
– Volvon on oltava turvallinen riippumatta siitä, viekö autoa eteenpäin sähkökoneisto vai polttomoottori. Täysin sähköinen XC40 on yksi kaikkien aikojen turvallisimmista Volvoista, kertoo Volvon turvallisuusjohtaja Malin Ekholm.
Volvon insinöörit ovat käyttäneet työnsä perustana alkuperäisen XC40-mallin turvallisuusstandardeja, mutta heidän täytyi suunnitella auton eturakenne uudelleen ja vahvistaa sitä polttomoottorin puuttumisen vuoksi.
– Turvallisuuteen liittyvät perusteet ovat tässä autossa samat kuin muissakin Volvoissa. Auton sisällä on ihmisiä, joten matkustamon täytyy olla heille turvallinen paikka, Ekholm sanoo.
Volvo kertoo kehittäneensä uuden turvarakenteen, jotta onnettomuuden sattuessa niin ihmiset kuin akustokin pysyvät ehjinä.
Akun suojana on puristealumiinirungosta koostuva turvakehikko, joka on upotettu keskelle auton korirakennetta. Ratkaisu luo akun ympärille sisäisen törmäysvoimia sitovan vyöhykkeen.
Kuten kilpailijoidenkin ratkaisuissa, myös XC40:ssä akusto on sijoitettu alustaan painopisteen madaltamiseksi.
Auton korirakennetta on vahvistettu sekä etu- että takaosasta. Sähköinen voimansiirto on takana integroitu korirakenteeseen, mikä jakaa tehokkaammin törmäysvoimia matkustamosta poispäin ja vähentää autossa olijoihin kohdistuvaa rasitusta.
Akkukäyttöisessä XC40:ssä nähdään myös uutta aktiivista turvallisuusjärjestelmätekniikkaa. Se on ensimmäinen Volvo, joka on varustettu uudella kuljettajaa tukevalla ADAS-anturiratkaisulla, jonka ohjelmiston on kehittänyt Volvon omistuksessa oleva Zenuity.
Uusi ADAS-kokonaisuus on aktiivinen turvallisuusjärjestelmä, joka koostuu tutkista, kameroista ja ultraääniantureista. Skaalautuvaa tekniikkaa on helppo kehittää edelleen, ja se muodostaa perustan tulevalle autonomiselle ajoteknologialle.
Volvo paljastaa lisää yksityiskohtia täysin sähköisestä XC40-mallista tulevina viikkoina. Auto esitellään yleisölle 16. lokakuuta.
Volvon suunnitelmissa on, että vuonna 2025 puolet sen autoista on täysin sähköisiä, puolet hybridejä.
Lähde: Volvo
Uusimmat
-
14:10
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, tutkijan pelkona suursodan puhkeaminen – MTV seuraa
-
13:53
Lääketieteen Nobel yhdysvaltalaistutkijoille mikro-rna:n tutkimisesta
-
13:36
Antti Törmäsestä ilouutinen: "Voin taas tehdä töitä"
-
13:33
Ensitreffit-Jyrki murtuu kyyneliin: "En kuule moitteita ulkonäöstäni"
-
13:28
Nuori mies kuoli Helsingin poliisivankilassa – ei esitutkintaa
-
13:27
Todella halpa keitto! Yhdessä raaka-aineessa "valtavasti proteiinia"
-
13:22
Suora erikoislähetys kello 14.05: Hamasin verinen hyökkäys sytytti Lähi-idän ruutitynnyrin vuosi sitten – seuraukset pysäyttävät
-
13:17
Pekka Pouta: Luvassa jännä viikko – vettä saavin täydeltä ja sitten täyskäännös
-
12:51
Joel Pohjanpalolta herkullista HJK-vihjailua: "Olen 'Ägälle' joskus luvannut"
-
12:29
Hauiskäännössä uusi Suomen ennätys – Päiviltä, 52, riuska suoritus: "Ojentaja ja hauis ovat kyllä kohdillaan"
-
12:26
Hallituksen ajamalle työelämäuudistukselle kovaa kritiikkiä: "Erittäin ongelmallinen"
-
12:20
6-vuotiaan kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui naapurin pihalla – poliisilta uutta tietoa
-
12:10
Oliver Kapanen tulikuumassa tilanteessa NHL:ssä – seurapomoisää hiillostetaan
-
12:07
"Oma ehdoton suosikki" – tämä kuntolaite sopii koko kehon treenaamiseen
-
12:00
Salkkarit-hahmolle järjestetään yllätys: "Apua!"
-
11:13
Melkein vuosi sitten kadonnut Jani Matilainen löytyi kuolleena
-
11:10
Näihin asioihin Blind Channel aikoo keskittyä määrittelemättömän mittaisella tauollaan
-
11:07
Ukraina teki tuhoisan iskun Krimille
-
10:43
Katso: SM-liigasta tuttu tähtipelaaja sikaili törkeästi Ruotsissa
-
10:42
Miksi pyykinpesukoneen "viimeinen minuutti" kestää ikuisuuden?
-
Lataa lisää