Päiväkodin henkilöstön syytteet lapsen pahoinpitelemisestä hylättiin – 10-vuotiaalle pojalle maksettavaksi yli 35 000 euron kulut

Lapin käräjäoikeus hylkäsi päiväkodin henkilöstöä vastaan nostetut syytteet pahoinpitelyistä ja vapaudenriistoista. Syytteitä ei ajanut syyttäjä, minkä vuoksi kulut määrättiin syytteitä ajaneen maksettavaksi.

Lapin käräjäoikeus on hylännyt kuutta varhaiskasvatuksen työntekijää vastaan nostetut syytteet pahoinpitelyistä ja vapaudenriistoista. Työntekijöitä syytettiin siitä, että he olisivat käyttäneet 5-vuotiasta poikaa vastaan liiallista voimaa ja rajoittaneet tämän liikkumisvapautta tarpeettomasti.

Oikeuden mukaan päiväkodin henkilöstön toimet olivat kohtuullisia ja niille oli perusteet.

Kyse oli tapahtumista Inarin kunnassa toimivassa päiväkodissa syksyllä 2018. Myös Inarin kunta oli syytettyjen joukossa. Poliisi ei suorittanut asiassa esitutkintaa, vaan poika ja tämän huoltajat ajoivat rikossyytteitä käräjäoikeudessa.

Käytöstilanteet taustalla

Jutussa oli kyse päiväkotipäivien aikana syntyneistä tilanteista, joissa pojan käytökseen oli jouduttu puuttumaan. Vanhempien mukaan poika oli erityisen tuen tarpeessa päiväkodissa, ja he epäilivät, että poikaa vastaan oli käytetty liiallista voimaa.

Käräjäoikeuden tuomiossa käytiin tapahtumia läpi yksitellen. Tilanteissa poika oli työntekijöiden mukaan muun muassa yrittänyt lyödä, potkia tai sylkeä heitä päin.

Työntekijät olivat puolestaan pitäneet lasta kiinni muun muassa niin sanotulla holding-otteella. Käräjäoikeus arvioi, että henkilökunnan toimet olivat asianmukaiset eivätkä ne kenenkään osalta täyttäneet pahoinpitelyn tai vapaudenriiston tunnusmerkistöä.

Oikeus: Oikeudenkäyntikulut hävinneelle osapuolelle

Lapin käräjäoikeuden ratkaisu johti siihen, että vastapuolen oikeudenkäyntikulut lankesivat syytteitä ajaneen, nykyisin 10-vuotiaan pojan maksettavaksi. Tämä johtuu siitä, että syyttäjä ei ajanut rikossyytettä oikeudessa.

Poikaa edustivat oikeudenkäynnissä hänen huoltajansa ja heidän oikeusavustajansa. Pojan edustajat olivat pyytäneet, että jos syytteet hylätään, tulisi osapuolten itse vastata oikeuskuluistaan. Pojan edustajat vetosivat siihen, ettei vastaavan kaltaisista tapahtumista ole oikeuskäytäntöä.

Oikeus pysyi kuitenkin pääkäytännössä, että hävinnyt osapuoli vastaa toisten oikeudenkäyntikuluista. Oikeus huomioi päätöksessään, että kyse oli vakavista rikosepäilyistä, joita vastaan syytetyillä oli oikeus puolustautua.

– Päättäessään nostaa asianomistajana syytteen vastaajia vastaan vanhempien on tullut ottaa huomioon myös se mahdollisuus, etteivät heidän alaikäisen poikansa puolesta tekemänsä vaatimukset käräjäoikeudessa menesty ja että tällöin saattaa syntyä velvollisuus korvata vastapuolen kulut, oikeus arvioi.

Poika määrättiin maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja yhteensä yli 35 000 euroa.

Päivitetty kello 19.12: Tarkennettu tapahtumapaikka Inarin kuntaan, ei Inarin kirkonkylään, kuten tekstistä olisi aiemmin voinut ymmärtää.

Lue myös:

    Uusimmat