Pääsiäisen menoliikenne ajetaan pääasiassa normaalissa, kevättalvisessa ajokelissä. Paikoin tulee kuitenkin lumikuuroja.
Sää jatkuu viileänä ja laajalti poutaisena. Torstaiksi lumikuuroja ennustetaan kuitenkin maan etelä- ja keskiosaan.
– Lumikuurot voivat olla sakeita ja ajokeli sateessa huono. Paikoin on myös liukasta, kun lumien sulamisvedet jäätyvät öisin tienpinnoille. Esimerkiksi varjoisissa paikoissa voi päivälläkin olla liukasta, toteaa MTV3:n meteorologi Miina Manninen.
Perjantaina etenkin pohjoisessa liikkuu lumikuuroja, muutoin sää on laajalti poutainen ja aurinkoinen.
– Auringonpaisteessa ongelmana tienpäällä on auringonhäikäisy, joten aurinkolasit mukaan, muistuttaa meteorologi Pekka Pouta.
Menoliikenne vilkkaimmillaan torstaina
Liikennevirasto ennakoi pääsiäisen menoliikenteen olevan vilkkaimmillaan torstaina kello 14–19. Liikennettä on kohtalaisesti myös perjantaina kello 9-14. Pääteille ei kuitenkaan odoteta pahoja ruuhkia. Paluuliikenteen arvioidaan olevan vilkkaimmillaan toisena pääsiäispäivänä maanantaina kello 14-19.
Liikenneturvasta muistutetaan, että kevään vaihtelevat ajokelit vaativat nopeuden säätämistä olosuhteiden mukaiseksi.
– Kuivuvat tiet ja kirkas auringonpaiste voivat luoda tuntua pitävästä tienpinnasta, joka yllättääkin liukkaudellaan, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo sanoo.
Aurinkoa vai lumisateita? Katso pääsiäisen ennuste
Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:
Sumo video id
Sumo video id
Sumo video id
Sumo video id
Sumo video id

