"Pää irti, neljä ukkoa tulee ovelle" – Albaniassa lakia pakoilleen Mike Soldierin kiristyksen uhri oikeudessa: "Siitä lähtien olen joutunut katsomaan olan yli"

Helsingin käräjäoikeudessa puidaan tänään rikoskokonaisuutta, jossa United Brotherhoodin jäsen Mike Soldierin (ennen Mertsi Allan Isberg) syytetään osallistuneen ryöstön yritykseen, törkeän kiristyksen yritykseen ja törkeään vapaudenriistoon keksityn velan perinnässä.

Syytteiden mukaan Soldier peri velkaa puhelimen välityksellä Albaniasta. Myös kahden muun miehen väitetään osallistuneen tekoon.

Syytteissä mainitun perinnän uhriksi joutunut mies kertoi oikeudessa joutuneensa kiristyksen kohteeksi, koska oli puhunut omassa oikeudenkäynnissään Soldierin mielestä asioista, joista ei saanut puhua.

Oikeudessa ei käynyt tarkemmin ilmi, millaisista asioista oli kyse ja mies kertoikin pitäneensä asiasta rangaistukseksi langetettua “sakkoa” aiheettomana. Mies kertoi toisaalta saaneensa jo aiemmin suusanallisesti viestin, ettei oikeudessa saisi puhua.

Iso summa olis pitänyt maksaa heti

Heti ensimmäisestä perintäpuhelusta lähtien Soldier oli miehen mukaan esitellyt itsensä United Brotherhoodin jäsenenä.

Ilmoitetun velan suuruus oli 6000 euroa, josta 2000 euroa olisi pitänyt maksaa välittömästi. Loput rahat oli tarkoitus maksaa pikkuhiljaa myöhemmin.

Vaatimusta tehostettiin uhkaamalla miestä väkivallalla tämän vaimoa ja pientä lastaan kohtaan.

– Tulee ampumaan, leikkaa vaimon ja lapsen pään irti, neljä ukkoa tulee ovelle, sut löydetään aina, mies kuvaili saamiaan uhkauksia oikeudessa.

Soldieria hän ei kertomansa mukaan tuntenut aiemmin, mutta kertoi tietävänsä tämän kavereidensa kautta. Mies kertoi tervehtineensä Soldieria joskus baarissa.

Soldierin kytkökset United Brotherhood -liivijengiin olivat uhrin tiedossa, sillä mies oli nähnyt Soldierin ryhmän tunnuksia kantavissa liiveissä.

"Sanoi olevansa Soldierin oikea käsi"

Kun mies lopetti vastaamasta Soldierin yhteydenottoihin, hän sai toisesta numerosta viestin, jossa United Brotherhoodin edustajaksi esittäytynyt toinen mies ilmoitti, ettei kannata leikkiä “kissa ja hiiri -leikkiä”.

Mies kertoi, että heidän pitäisi tavata ja selvitellä velkaa, joka oli siirtynyt Soldierilta viestin laittaneen miehen perittäväksi.

Miehet tapasivat Herttoniemen Shell-huoltamolla, jossa uhri kutsuttiin autoon selvittämään asiaa puhelimessa. Paikalla oli myös uhrin kaveri. Puhelun toisessa päässä olikin Soldier, joka uhrin mukaan kysyi mieheltä, onko tällä "tykki" mukana. Tämä viittaisi uhrin mukaan ampuma-aseeseen.

– Laita ovet kiinni ja lähde ajamaan, Soldier oli uhrin mukaan komentanut puhelimessa toveriaan.

Soldierin käskyttämä mies oli pukeutunut Bad Union -ryhmän huppariin. Jengiä on kuvailtu United Brotherhoodin alajengiksi, joista nousee jäseniä United Brotherhoodiin.

– [Mies] sanoi olevansa Soldierin oikea käsi ja tekevänsä mitä Soldier käskee, uhri kertoi.

Hämäsi ja soitti poliisille

Tämän jälkeen uhkailut jatkuivat ja uhria uhattiin muun muassa ampua selkään, jos tämä lähtee karkuun. Hänelle oli myös ilmoitettu, että velasta voidaan vähentää 2000 euroa, jos häntä ammutaan polveen.

Tässä vaiheessa uhrin kaveri lähti pois autosta. Kaveri kertoi oikeudelle järkyttyneensä uhkauksista eikä halunnut olla niiden kanssa tekemisissä.

Tämän jälkeen uhria ajelutettiin muun muassa Itäkeskuksessa, jossa uhri kertomansa mukaan yritti hankkia rahaa lainaan kavereiltaan. Jossain vaiheessa matkaa mies keksi esittää hankkivansa rahaa. Hän soittikin tosiasiassa poliisille ja pelasi näin aikaa rahan hankkimisen varjolla.

Teko päättyi lopulta Hämeenlinnanväylällä, kun poliisi pysäytti auton, ja uhri pääsi ulos autosta.

"Siitä lähtien olen joutunut katsomaan olan yli"

Vakava tilanne ja siellä esitetyt uhkaukset ovat uhrin mukaan vaikuttaneet hänen jokapäiväiseen elämäänsä tapahtuman jälkeenkin.

– Siitä päivästä lähtien olen joutunut katsomaan olan yli, mies kuvaili teon seurauksia.

Syytetyt kiistävät rikokset ja Soldierin mukaan hän ei ole koskaan tavannut tai ollut yhteyksissä uhriin. Hän myös kiistää, ettei hänellä ole mitään motiivia kiristykseen. Syyttäjä vaatii kaikille syytetyille vankeusrangaistusta.

Lue myös:

    Uusimmat