Lapsikuolleisuus on ollut menneinä vuosisatoina suurta, mutta rintaruokinta auttoi vauvoja selviytymään elämän alkutaipaleesta. Tuore arkeologinen tutkimus osoittaa, että imetystavat saattoivat muistuttaa hämmästyttävän paljon nykyisiä suosituksia.
Suomen akatemian tutkijatohtori Tiina Väre Oulun yliopistosta on selvittänyt tutkimusryhmänsä kanssa rintaruokintaa Raumalla 1700–1800-luvun vaihteessa. Tulokset perustuvat aikuisten henkilöiden poskihampaiden isotooppianalyyseihin. Vainajat oli haudattu halvemmille, eli todennäköisesti köyhempien ihmisten hautapaikoille.
Tutkittuja henkilöitä oli täysimetetty noin kuusi kuukautta, minkä jälkeen imettämistä jatkettiin enemmän tai vähemmän vielä lähes kaksivuotiaaksi.
Tulokset tukevat historiallisia tietoja, joiden mukaan rintaruokinta oli tavallista Lounais-Suomessa. Lisäksi ne ovat linjassa sen hypoteesin kanssa, että rintaruokinta oli ainakin Euroopan suurimmissa kaupungeissa tavallisempaa köyhien ihmisten parissa, koska heillä ei ollut varaa hankkia korvikkeeksi eläinten maitoa.
Ruotsin kuningaskunnassa heräsi 1700-luvun puolivälissä huoli suuresta imeväiskuolleisuudesta tietyillä alueilla Suomessa.
– Väestön vähyys huolestutti kruunua, koska ihmisiä tarvittiin työvoimaksi ja sotimaan, Väre kertoo.
Historioitsija Oiva Turpeisen tutkimuksen mukaan esimerkiksi vuosina 1749–1865 noin joka viides lapsi kuoli alle yksivuotiaana. Heidän osuutensa väestön kaikista kuolemista oli runsas neljäsosa.
Korviketta lehmänsarvesta
Monin paikoin vauvoja ruokittiin muulla kuin äidinmaidolla, mikä osattiin jo tuolloin yhdistää korkeaan imeväiskuolleisuuteen. Esimerkiksi Pohjanmaalla oli tavallista antaa vauvoille eläinten maitoa lehmänsarvista, ja siellä lapsikuolleisuus oli suurta. Sarven kärkeen tehtiin reikä, ja apuna juottamisessa saattoi olla utareesta muotoiltu tutti tai nahanpala. Epähygieeniset astiat ja haitallisia bakteereita sisältävä maito aiheuttivat vauvoille esimerkiksi ripulia.