Orpo hallitustunnusteluista: Kysymyksiä tulossa laajalla skaalalla
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että hallitustunnusteluihin liittyviä kysymyksiä on tulossa laajalla skaalalla politiikan eri osa-alueilta. Orpo ollaan valitsemassa hallitustunnustelijaksi perjantaina, minkä jälkeen hän esittää muille eduskuntaryhmille listan kysymyksiä.
– Vaikka meillä on tietysti selkeät painopisteet, mitä halutaan, että laitetaan kuntoon, jotta hyvinvointiyhteiskunta säilyy, niin siitä huolimatta hallitus tekee kaikkea muutakin oleellista. Pitää laajasti miettiä yhteiskunnan murrosvaihetta ja niitä reformitarpeita, mitä on, Petteri Orpo sanoi tänään keskiviikkona eduskunnassa medialle.
Mahdollisista aihepiireistä Orpo nosti esiin muun muassa talouden, työllisyyden ja ostovoiman sekä turvallisuus- ja ulkopolitiikan, sisäisen turvallisuuden, energiamurroksen ja ilmastonmuutoksen. Hän huomautti, että kysymyksiä muokataan edelleen.
Haussa enemmistöhallitus, jolla on hyvä ohjelma ja vahva luottamus
Muilta ryhmiltä odotetaan Orpon mukaan vastauksia ensi viikon alkupuolella, ja sen jälkeen aletaan käydä tarkentavia keskusteluja. Tämän jälkeen on tarkoitus lopulta edetä varsinaisiin hallitusneuvotteluihin.
– Minulle ei ole niinkään tärkeää mikään aikamäärä, milloin ollaan maalissa, vaan se, että saadaan Suomeen synnytettyä enemmistöhallitus, jolla on hyvä ohjelma ja jonka sisällä vallitsee vahva luottamus, Orpo sanoi.
Hän ei halunnut kommentoida tarkemmin, mikä olisi riittävä enemmistö hallitukselle.
Orpo sanoi odottavansa vastauksia tuleviin kysymyksiin kaikilta puolueilta, myös esimerkiksi keskustalta, joka on jo ilmoittanut menevänsä oppositioon.
– Jos puolue asettaa ehdokkaita eduskuntavaaleihin, pyrkivät eduskuntaan, pyrkivät hoitamaan isänmaan asioita, minusta silloin olisi hyvä, että kaikki myös osallistuvat keskusteluihin ja neuvotteluihin hallituksen muodostamisesta ja tuovat omia näkemyksiään. Antaa sitten hallituksen muodostajalle myöskin näkemystä siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä eri ryhmille.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää