Karoliina Partanen (kok.) pääsee sijaistamaan sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosta (kok.).
Kuopiolainen kansanedustaja ja varatuomari Partanen valittiin tuoreeltaan kokoomuksen varapuheenjohtajaksi.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan on tärkeää, että uusi ministeri pystyy aloittamaan tehtävässä suoraan, koska valmistautumisaikaa ei ole paljon.
– Karoliina on pystyvä, pätevä, perehtyy asioihin, Orpo sanoo.
Partanen kiitteli luottamuksesta ja nosti ensi syksynä käsiteltäviä aiheita, kuten yrittäjien eläkelain uudistamisen ja somekiellon.
Näiden lisäksi Partanen nosti esiin viikolla käydyn keskustelun lähi- ja perhesuhdeväkivallasta, joka hänen mukaansa on ”suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkku”.
– Haluan ministerinä tarttua tähän asiaan ja selvittää, mitä voimme tällä hallituskaudella tehdä näiden haasteiden ratkaisemiseksi.
Kyse on Partasen mukaan esimerkiksi turvakotipaikoista, joiden rahoitusta on hänen mukaansa tällä hallituskaudella jo lisätty.
Partanen pitää sosiaaliturvan suurimpana ongelmana erilaiset joustot sosiaaliturvan ja työelämän yhteensovittamisen kanssa.
– On tietenkin hyvä, että niin eläkkeellä olevat kuin yrittäjät pystyisivät erilaisissa elämänmuutostilanteissa ja siinä vaiheessa kun kasvattaa yritystoimintaa yhteensovittamaan omaa sosiaaliturvaa jos ei vielä yritystoiminta ole vielä lähtenyt sillä tavalla käyntiin, että pystyy sillä itsensä elättämään.
