Etusivu

Oodi koiralle – lue runo uskollisimmasta ystävästä

Shutterstock

Luetuimmat

    Näytä lisää
    Julkaistu

    Oodi eli lyyrinen runo on kaunis kunnianosoitus. Oodeja on tehty niin sitruunoille, rikkinäisille esineille, ilolle, kissalle – mutta myös ihmisen parhaalle ystävälle. Lue koskettava ylistyslaulu koiralle.

    Nobel-palkittu chileläinen runoilija Pablo Neruda, alkuperäiseltä nimeltään Ricardo Eliecer Neftalí Reyes Basoalto (1904–1973 ) on pidetty yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä runoilijoista ja latinalaisamerikkalaisista kirjailijoista. Neruda kirjoitti elämänsä aikana varsin erityylisiä tekstejä ja surrealistisia runoja rakkaudesta, kuolemasta, kissoista – ja tietenkin myös koirista.

    Lue myösoodi kissalle!

    OODI KOIRALLE


    Koira kysyy minulta

    enkä minä vastaa.

    Se hypähtää, juoksee pitkin piennarta ja kysyy

    sanattomasti

    ja sen silmät

    ovat kaksi kosteaa kysymystä, kaksi märkää

    liekkiä jotka pyytävät vastausta.

    enkä minä vastaa,

    en vastaa koska

    en tiedä, en mahda mitään.


    Avarilla vainioilla me kuljemme,

    mies ja koira.



    Lehdet hehkuvat

    kuin joku

    olisi suudellut niitä,

    jokaista erikseen,

    maasta kohoavat

    kaikki appelsiinipuut

    levittäen ilmoille

    pienet planetaarionsa,

    lehvistöjen yötaivaat,

    ymmyrkäiset ja vihreät,

    ja me kuljemme, mies ja koira,

    nuuhkien maailmaa, apilaa kahistellen

    Chilen vainioilla,

    syyskuun kirkkaiden sormien lomissa.



    Koira pysähtelee,

    ajelee mehiläisiä,

    hypähtää läikähtävään lätäkköön,

    kuuntelee kaukaista kaukaisempia

    koiranhaukkuja,

    lirauttaa kiven juureen

    ja tuo minulle kuononpäänsä,

    tuo sen minulle kuin lahjan.

    Siinä piilee sen hellä raikkaus,

    sen kautta sen hellyys puhuu,

    ja noin se kysyy

    kahdella silmällään

    miksi on päivä, miksi tulee yö,

    miksei kevät

    tuonut korissaan

    mitään

    harhaileville koirille

    paitsi hyödyttömiä kukkia,

    kukkia, kukkia ja kukkia.

    Niin kyselee

    koira

    enkä minä vastaa.

    Vaellamme,

    mies ja koira joita yhdistää

    vihreä aamu

    ja mieltä kiihdyttävä tyhjä yksinäisyys

    jossa vain me

    olemme olemassa,

    tämä kasteisen koiran

    ja metsärunoilijan ykseys,

    sillä lymyileviä lintuja

    ja salaisia kukkia ei ole olemassa

    kahdelle kaverukselle,

    kahdelle metsästyskumppanille:

    on vain viserrystrillejä ja tuoksua,

    maailma jonka yö

    on tislannut kosteaksi,

    vihreä tunneli ja sen päässä

    niitty,

    appelsiinintuoksuisen ilman humaus,

    juuriston supina,

    elämä joka kulkee jalan,

    hengittää, kasvaa

    ja yliaikainen ystävyys,

    onni

    olla koira ja olla ihminen

    yhtyneenä

    yhdeksi eläimeksi

    joka kulkee liikutellen

    kuutta jalkaa

    ja yhtä kasteenkosteaa

    häntää.

    (Pablo Neruda – Andien Mainingit)



    AVA

    Lähde: Neruda, Pablo: Andien Mainingit (Tammi 1972)

    Kuvat: Shutterstock

     

    Lue myös:
      Lemmikit

      Uusimmat

      •  

      Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja