Jantso Jokelin: Aikavuoret. Vaelluksia Sveitsin mieleen ja mysteeriin (Teos 2025). 218 s.
Sveitsiin on pitkä aika.
Tätä etäisyyttä ei voi mitata maineikkailla sveitsiläisillä aikaraudoilla.
Keskellä Eurooppaa on Sveitsi – jota olen kuullut kutsuttavan muu muassa kultakolikoksi lantakasassa – mutta maana se on vähän tunnettu.
Noh, onhan meillä kliseet Tobleronesta ja juustoista diplomatiaan ja kassakaappien tuplaovien vahvuisiin rahoituslaitoksiin.
Toimittaja, kirjailija Jantso Jokelinin alppinistisessa esseekirjassa Sveitsi ilmenee mielenmaisemana pölyisessä(kin) menneisyydessä ja menneisyydestä. Jokelin pitää historiasta, kulkemisesta, mielen liikkeistä ja Sveitsistä.
Alun persoonallinen katsaus Sveitsin historiaan vihjaa, mitä on tuleman.
Aikavuoret on vahvasti subjektiivinen, fyysisesti läsnä oleva mielen vaellus ja sukellus vuorien, laaksojen ja järvien maahan – ja myös kirjoittajaan ja Eurooppaan.
Ja kuinka Eurooppa onkaan taas yrittämässä haluta olla Eurooppa, mistä on kiittäminen Yhdysvaltoihin lähteneen Dietrich Trumpin jälkeläistä neuvonantajineen ja hännystelijöineen. Niin, Aikavuoret on mitä eurooppalaisin teos, ja vaivattoman sujuvasti kirjoitettu.
Aatteiden lisäksi Sveitsi on ollut aatosten, pakolaisten ja parempaa elämää etsivien vastaanottaja. Raja oli ennen huokoinen. Eikä tänä päivänäkään vesitiivis. Katsokaa vaikka nimiä miesten jalkapallomaajoukkueen pelipaitojen selkämyksissä. Ja onhan valaliitosta ulos myös tihkunut yhtä ja toista.
Makoilua Davosin parantolassa
Aikavuoret viittaa tittelinä saksalaisen Thomas Mannin Taikavuoreen. Aateromaanissa eletään tuberkuloosiparantolassa, missä aika suhteellistuu tavalla, jota vain riittävän varakas hiipuvan ajan porvari voi kokea. Tunnetusti Hans Castorpin kolmen viikon viipyminen venyi seitsemään vuoteen.
Jokelin puolisonsa Annastina Haapasaaren (jonka otoksia suuri osa kirjan valokuvista on) kanssa makoilee samaisen parantolan parvekkeella. Alhaalla Davos, ympärillä ja yllä askelten ja veden vaimeat äänet, vuorten vaihtuva sää, ajatukset, parantolan ravintola, ja lukijan viipyväinen uppoaminen lukemisen hetkeen. Kokemuksellinen perspektiivimuutos, josta hän kirjoittaa myöhemmin kirjassaan.
Pari vuotta samoilla Davosin sijoilla vietti kirjassa mainittu Edith Södergran. Mannerheimkin vilahtaa sivuilla. Puistonpahanen Parc Mannerheim on rikkaiden Montreux’ssä. Sieltä Marski kirjoitti: "…unohdus, rauha ja lepo, se on kyllä Sveitsi".
Jokelin kirjoittaa ihmisistä ja mielen maailmoista historian saumakohdissa, aatteellisten ja tieteellisten mannerlaattojen repeytymisissä, aikakausien kaarien rysäyksissä. Carl Gustav Jungin "hyvin omalaatuinen" Liber Novus -teos, mielisairaalassa ollut ja hankeen dramaattisesti menehtynyt Robert Walser käsittämättömäksi kutistuneella käsialalla kirjoitettuine mikrogrammeineen, samassa paikassa työskennellyt mustetahratestin isä Hermann Rorschach.
Frankenstein syntyi Sveitsissä
Ranskan vallankumouksen vastavoiman romantiikan ajan törkyjulkkikset lordi Byron ja Percy B. Shelley. Näihin Sveitsiin livahtaneisiin romantikkoihin kuului myös jälkimmäisen kumppani Mary Wollstonecraft Shelley. Hän kirjoitti parikymppisenä kauhuklassikon vuonna 1816 huvilassa Geneve-järven rannalla.
Frankensteinin kirjallisen äidin Jokelin nostaa romantisoitujen äijien yläpuolelle ("Byronmania muistuttaa tätä nykyä ennemminkin kuollutta uskontoa"). Vahinko kuitenkin pääsi tapahtumaan, eli romaanin väärintulkinta. Jokelin muistuttaa, että Wollstonecraftin ja Frankensteinin viestiä maailmalle ryhdyttiin lähes heti tulkitsemaan vinoon.
Keski-iän lähestymisen tai sveitsiläisen puhtauden pakkomielteen pohdinnat ovat välisoittoja.
Kalvinistien ankarasta ikävyydestä olisi saanut kokonaisen termospullollisen nautittavaksi, mustana. Puleeratussa ja sveitsiläisesti ajallaan olevassa junassa Jokelinin matkustajan tiptop-repulle läikyttämä kahvi kun jäi janottamaan lisää.
Black metal ei tule ensimmäisenä mieleen Sveitsistä. Musiikkigenre on kylmän ja pimeän pohjolan vuodatusta.
Pikkukylän uhkaavat naamiot
Mutta panoraamakuvassa mustat linnunhahmot lentävät lumisten vuorten yllä. Muusikkonakin kunnostautuva Jokelin on löytänyt raskasta musiikkia Alppien mielenalasta. Ei ihan Asterix ja alppikukkaa. Samoin vuortenpalvontaelokuvat 1920-luvulta. Aikavuoria nekin.
Kirjan viides ja viimeinen luku "Kohtalon ja piilotajunnan huipulla", on toisella puolella moitteetonta, kohteliasta, täsmällistä, kiiltäväksi hangattua Sveitsiä. Sitä pimeää padonreunaa, jota sveitsiläisissäkin on.
Arkaaista, alitajuista oudon pelkoa. Sellaisen keskelle he ajautuvat kävelemään, kuin painajaisvirran mukana, koillissveitsiläisen pikkukylän talvisessa Silvesterchlausen-traditiossa.
Naamiot, kellojen meteli, ihmisjoukot, kuin vuorilaaksojen uumenista noussut houre ei tunnu loppuvan koskaan. Zürichin liepeillä oleva C.G. Jungin kotitalo hattuhyllyineen ja ranskalaisrationaalisen tarkasti hoidettuine puutarhoineen on ajallisestikin kaukana. Mikä on pyhää, mikä massoja, mikä yksilöllisyyttä, mikä ennen, mikä nykymaailmaa.