Onnibus-onnettomuuden syy yhä mysteeri – poliisi: "Onni onnettomuudessa"
Onnibusin linja-autolle Helsingin keskustassa torstaina sattuneen onnettomuuden syy ei selvinnyt alustavassa tutkinnassa, ilmoitti Onnibus STT:lle perjantaina. Toimitusjohtaja Joona Hurmerinta arvioi, että turman syystä pystytään antamaan tietoa julki ensi viikolla.
Torstaina Onnibusista kerrottiin STT:lle, että kolarin aiheutti ilmeisesti bussin jarrujen pettäminen. Hurmerinta kertoi perjantaina aamupäivällä, että jarrujen pettämistä ei ollut toistaiseksi voitu vahvistaa tai sulkea pois turman syynä.
Perjantain tietojen perusteella on Hurmerinnan mukaan epätodennäköistä, että bussissa ennen turmaa havaitulla keltaisella varoitusvalolla olisi ollut yhteyttä onnettomuuteen.
Onnibus-johtaja: Onnibus-turman syynä ilmeisesti jarruvika
Poliisi selvittää turman syytä
Tapauksen tutkinnanjohtaja Lasse Manninen Helsingin poliisilaitokselta kertoo MTV Uutisille, että tapauksen tapahtumankulkua tullaan selvittämään teknisellä tutkinnalla ja kuulusteluilla. Vielä ketään ei ole ehditty kuulustella.
Helsingin Kampista kohti Kotkaa lähtenyt bussi ajoi rajusti kaiteen läpi Asema-aukiolla torstaina iltapäivällä. Auton etuosa jäi roikkumaan ilmaan pysäköintitiloihin vievän luiskan päälle.
Bussissa olleet liki 30 matkustajaa ja kuljettaja eivät loukkaantuneet.
Turma aiheutti liikennehaittaa Helsingin keskustaan.
"Käsillä ainekset pahempaankin"
Tutkinnanjohtaja Manninen katsoo, että tilanteessa olisi ollut ainekset vakavampaankin. Onnettomuus tapahtui työmatkaliikenteen aikaan, jolloin ihmisiä oli ydinkeskustan alueella paljon liikkeellä.
– Siinä on kuitenkin ollut käsillä ainekset pahempaankin onnettomuuteen, hän sanoo.
– Onni onnettomuudessa, ettei vakavampia loukkaantumisia käynyt.
Tapauksen tutkinnanjohtaja kertoo, että tapauksessa hyvä tuuri ilmenee esimerkiksi niin, että vain yksittäisille henkilöille tuli onnettomuudessa pientä nirhaumaa.
Poliisi tutkii tapahtunutta tällä hetkellä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Onnibus ajoi kaiteen yli Helsingin keskustassa. Kuvaaja: Jukka Latva-Hakuni.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää