Salatuissa elämissä nähtiin syksyllä haikea käänne, kun suosikkihahmo ilmoitti lähtevänsä Lappiin.
Onni "Tale" Taalasmaa kertoi Salkkareissa syksyllä lähtevänsä Lappiin isoisänsä Sepon luo asumaan. Hahmo palaa kuitenkin katsojien iloksi sarjaan huhtikuussa.
LUE MYÖS: Salkkareissa nähdään jälleen tunteikkaat jäähyväiset: "Valehtelin aivan liikaa"
Tale Taalasmaa on yksi Salatut elämät -sarjan suosituimmista hahmoista. Talea näyttelevä Emil Hallberg kertoo, että hän uskoo Talen suosion salaisuuden piilevän siinä, että hahmoon on niin helppo samaistua.
– Luulen, että Tale on niin samaistuttava. Sille sattuu ja tapahtuu niin paljon. Se mokailee, kun sille tapahtuu jotain hyvää ja kun sille tapahtuu jotain muuta. Katsojat pystyvät samaistumaan siihen, Hallberg arvioi.
Myös näyttelijälle hahmo on erityisen rakas.
– Talea on ihana tehdä, Hallberg kertoo.


