Näyttelijä Eveline Tainio saapuu Salkkareihin. Hänen roolihahmonsa on Alissan ystävä Jenna Haarla.
Salatut elämät saa remmiinsä uuden näyttelijän Eveline Tainion, 27, kun Alissan (Johanna Puhakka) ystävä Jenna Haarla -niminen hahmo saapuu Pihlajakadulle jaksossa 4877, joka nähdään MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 19. tammikuuta ja Katsomo+:ssa jo 16. tammikuuta.
Tainio on Helsingistä kotoisin oleva näyttelijä, joka on opiskellut ammattiinsa New Yorkin American Academy of Dramatic Arts -oppilaitoksessa. Suurkaupungin sykkeeseen tottunut Tainio oli asunut New Yorkissa vuodesta 2021 asti, kun sai yllättäen kutsun Salkkarit-tuotannolta tulla koekuvauksiin.
– Olin käynyt Rantabaari-sarjan koekuvauksissa varmaan noin viisi vuotta sitten, ja tuotannosta kysyttiin, että missä päin maailmaa nyt menen. Ihan sattumalta olin juuri silloin täällä lomalla ja kävin koekuvauksissa. Sain kuulla pian, että olen saanut roolin ja päätin, että muutan roolin perässä Suomeen toistaiseksi, Tainio kertoo MTV Uutisille.

