Salatut elämät -sarjassa nähdään pian kolme uutta hahmoa.
Salatut elämät -sarjan ensi viikon jaksoisssa Pihlajakadulle ilmestyy kolme uutta hahmoa.


Salatut elämät -sarjassa nähdään pian kolme uutta hahmoa.
Salatut elämät -sarjan ensi viikon jaksoisssa Pihlajakadulle ilmestyy kolme uutta hahmoa.

Elias Önlen nähdään pian uuden hahmon Aslan Nummen roolissa.
Önlen on juuri ammattikoulusta valmistunut aloitteleva näyttelijä. Hän opiskeli liiketoiminnan perustutkinnon, mutta haave näyttelijän ammattista on kulkenut mukana jo alakouluiästä asti.

Eveline Tainion roolihahmo on Alissan ystävä Jenna Haarla. Tainio on Helsingistä kotoisin oleva näyttelijä, joka on opiskellut ammattiinsa New Yorkin American Academy of Dramatic Arts -oppilaitoksessa.

Lumo Levy nähdään pian Kaspian Nummen saappaissa. Levy on Oulusta Helsinkiin muuttanut näyttelijä. Hänen esiintymisuransa lähti jo yhdeksänvuotiaana käyntiin kesäteatterissa. Sen jälkeen esiintymisiä onkin riittänyt.
Silja Välske työskentelee MTV Uutisissa Viihde-osastolla. Hän suunnittelee ja toteuttaa viihdemaailmaan ja tv-ohjelmiin liittyviä journalistisia sisältöjä.
Välskeeseen voi olla yhteydessä juttuvinkkeihin liittyen.