Onnela-sarjassa Anttia esittävä Eero Ritala jakaa yhden arkisen pulman roolihahmonsa kanssa: "Nämä ovat vaikeita juttuja"

Onnelan 5. kauden traileri 0:30
Katso videolta Onnelan 5. kauden traileri!

Eero Ritala nähdään jälleen Onnela-sarjan Antti Hyvärisenä sarjan uudella kaudella.

MTV:n Onnela-alkuperäissarjan viides kausi alkaa MTV Katsomossa 23. marraskuuta. Hykerryttävän hauskan ja samastuttavan Onnelan viidennellä kaudella erilaiset menestymisen paineet rokottavat Poutaniemen asukkaiden parisuhteita.

Sarjassa Antti Hyväristä esittävän näyttelijän Eero Ritalan  mukaan Onnelan viidennen kauden kuvaukset sujuivat mukavissa ja lämpimissä merkeissä. Hän kuvailee sarjan hahmojen luovivan viidennellä kaudella jälleen "keskiluokkaisten ihmisten pienten ongelmien äärellä".

Ritala kertoo voineensa myös itse samastua joihinkin haasteisiin, joihin hahmot Onnelan viidennellä kaudella törmäävät.

– Vitoskaudella on kierrätysjakso, jossa roolihenkilöni kierrättää kaikkia asioita ja joku naapuri tulee marmattamaan hänelle, että kaikki lasipurkit pitäisi pestä. Siitä muodostuu aikamoinen soppa, ja hahmoni Antti tiskaa niitä lasiastioita kotona. Samastun tuohon, hän sanoo.

– Nämä ovat vaikeita juttuja, miten elää mahdollisimman oikein ja olla suututtamatta ketään, hän nauraa.

Vaikka Ritala ja hänen Onnela-hahmonsa Antti tuskailevat samankaltaisten kierrätyspulmien kanssa, ei Ritala näe hänessä ja Antissa liiemmin yhtäläisyyksiä. Yksi asia kuitenkin yhdistää näyttelijää ja hänen roolihahmoaan.

– Antti ei ole niin seurapiirihirmu, että hän viihtyisi ihan hirveästi ihmisten kanssa. Minäkin olen itse semmoinen, että kun tapaan ammattini myötä hirveästi ihmisiä, työskentelen isoissa työryhmissä ja olen esillä, niin siviiliminä on enemmän sellainen, että minulla on harvoja ja valittuja ystäviä ja pysyn aika vetäytyvänä, hän kertoo.

Onnela-sarjassa hahmot tuppaavat usein joutumaan kiusallisiin tilanteisiin, jotka voivat saada katsojat vääntelehtimään myötähäpeästä. Ritalalle kiusallisuus on kuitenkin pelkkää plussaa, sillä hän tunnustaa rakastavansa myötähäpeää.

– Myötähäpeä-huumori on mielestäni lähestulkoon parasta mitä tiedän. Silloinhan yleensä asiat menevät liian pitkälle ja ovat tosi kiusallisia, ja se on mielestäni hauskinta ikinä. 

Kiusallisten kohtausten esittämistä rakastavan Ritalan mielestä Onnelan tähdittäminen tuntuu erityisen kivalta, koska hänen roolihahmonsa joutuu usein mitä kiusallisimpiin tilanteisiin pyrkiessään hyvään.

– Se on mielestäni kaikista hauskinta, että kyseessä ei ole paha ihminen, jota pitää myötähävetä, vaan kiltti, ystävällinen ja lempeä ihminen, joka tarkoittaa kaikille koko ajan hyvää. Se on ihan hyvä elämänohje, että kaikkia ei voi miellyttää, hän summaa.

Onnelan uusi 5. tuotantokausi on katsottavissa 23. marraskuuta alkaen MTV Katsomo+ -tilauksella. Sarjaa julkaistaan kahden jakson viikkotahdilla. Jaksoja on yhteensä 10. 

Lue myös:

    Uusimmat