Onnela on täällä taas! Yksi rakastetuista hahmoista on kuollut – tältä näytti hautajaisissa suosikkisarjan poikkeuksellisissa kuvauksissa
Onnelan tuoreen kauden kuvauksissa noudatettiin tiukkoja turvatoimia kesällä.
Huippusuosittu Onnela-sarja on palannut neljännen tuotantokauden jaksojen voimin suoratoistopalvelu C Moreen. Sarjaa tähdittävät tuoreella kaudella tuttuun tapaan roolistaan Kultainen Venla -palkittu Eero Ritala, Elena Leeve, Anna-Maija Tuokko, Max Forsman, Pirjo Heikkilä ja Santtu Karvonen. Lisäksi mukana on useita muitakin tunnettuja suomalaiskasvoja.
Vierailimme suosikkisarjan kuvauksissa kesän lopulla katsomassa, kuinka sarjaa onnistuttiin kuvaamaan koronapandemian keskellä. Kesän kuvaukset saatiin purkkiin tiukkojen turvatoimien sekä poikkeusjärjestelyjen avulla. Katso alta, miltä Onnelan kuvauksissa näytti kesän lopulla, kun sarjan väki vietti Antin (Eero Ritala) äidin hautajaisia.
Onnela on C More -suoratoistopalvelun suosituimpia alkuperäissarjoja, joka on kerännyt sadattuhannet suomalaiset television ääreen myös MTV:n kanavilla. Sarja kuvaa humoristisella otteella keskiluokkaisten perheiden elämää Porvoon Poutaniemessä, jossa kaikki näyttää ulkoapäin katsottuna helpolta. Vaiherikas perhearki kätkee kuitenkin sisäänsä tuhat ja yksi pienoiskonfliktia, joita vältellessä syntyy hulvattomia tilanteita.
Onnela pohjautuu Suomessakin suursuosioon nousseeseen Solsidan-draamakomediasarjaan. Suomalaisversion neljännen tuotantokauden ohjasi kahden edellisen tapaan Jaakko Saariluoma.
Onnelan uuden kauden jaksot C Moressa!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää