Onko väärennettyä lihaa myynnissä myös Suomessa? Evira vastaa

Ruotsissa on paljastunut laaja ja törkeä lihahuijaus, jossa kuluttajille on myyty värjättyä sianlihaa häränfileenä.

Svenska Dagbladetin mukaan ruotsalaiskuluttajille on myyty väärennettyä, ja mahdollisesti myös terveydelle haitallista lihaa jopa tuhansia kiloja.

Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran yksikönjohtaja Kyösti Siponen on tietoinen Ruotsissa ilmenneestä lihatuoteväärennöksestä, mutta ei osaa vielä sanoa tarkempia tietoja Suomen tilanteesta.

– Euroopan Unionilla on Brysselissä nopea elintarvikeasioiden hälytysjärjestelmä. Eli Ruotsin pitää ensin ilmoittaa väärennösepäilystä sinne, jossa selvitetään sitten lisätietoja, kuten valmistaja ja eränumero, Siponen kertoo

Svenska Dagbladetin saamien tietojen mukaan Ruotsin elintarvikevirasto on tehnyt jo kyseisen ilmoituksen EU:lle. EU:sta tietoa rupeaa tihkumaan eri maiden elintarvikevirastoille muutamassa päivässä.

– Yleensä media on nopeampi reagoimaan näissä asioissa. Väärennetty tavara pulpahtaa esiin vähän kulman takaa. Esimerkkinä nyt vaikka tämä taannoinen Tsekin myrkkyviinatapaus, Siponen muistuttaa.

"Suomalaisten kannattaa olla valppaana"

Ruotsalaismedian mukaan lihaväärennöksien alkuperämaaksi epäillään tällä hetkellä Unkaria. Unkarin viranomaiset ovatkin tässä tapauksessa vastuussa tuotteen alkuperän selvittämisessä.

– Jos näin on, Unkarin viranomaiset lähtevät selvittämään asiaa ja itse sylttytehtaalla tarkistetaan esimerkiksi kirjanpito, että mihin kaikkialle tuotteita on mahdollisesti lähetetty. Voi tietenkin olla mahdollista, että tällaisessa yrityksessä myös kirjanpidossa on jotakin hämärää.

Jos EU:lla on jo tarvittavat tiedot tuotteesta, saapuu Suomen elintarvikevirastolle lisätietoja asiasta viimeistään ylihuomenna torstaina.

– Evira antaa sitten asiasta tarvittaessa oman tiedotteensa, jossa kerrotaan tarkat osoitteet, missä tuotetta on myyty.

Siponen kehottaakin kaikkia suomalaiskuluttajia olemaan tarkkana päivittäisillä ruokaostoksilla.

– Tämä tapaus osoittaa sen, että elintarvikkeisiinkin liittyy kuluttajien harhaanjohtamista ja tuoteväärennöksiä. Jokaisen suomalaisen kannattaisikin olla hieman valppaana. Ei mitään paniikkia, mutta hereillä kannattaa aina olla, Siponen muistuttaa.

Päivitys klo 13.15. Siposen mukaan Ruotsi on ilmoittanut asiasta EU:lle Brysseliin jo viime viikolla, mutta Evira odottaa vielä virallista tiedotetta Euroopan Komissiolta. Tiedotteesta selviää tarkemmin, mihin maihin tuotetta on toimitettu.Eviran alustavien selvitysten perusteella kyseistä lihatuotetta ei olisi toimitettu Suomeen.

Petra Kiiski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat