Suomen ruuhkaisimmalla tiellä ei ole mitään jakoa kilpailussa Pohjois-Amerikan vilkkaimpiin lukeutuvan valtaväylän kanssa.
Moottoritien tai kehätien liittymissä sompailu voi olla tottumattomalle vaikeaa. Varsinkin, jos kaistoja ei olekaan 4, 6 tai 8, vaan 26.
Tämä määrä kaistoja löytyy Yhdysvaltain Teksasissa sijaitsevalta Interstate 10 -valtatieltä Houstonin kaupungin kohdalla. Paikallisen Houston Chronicle -lehden 5 vuoden takaisen jutun sekä CN Travelerin uudemman uutisen mukaan tämä on maailman kaistamäärällä mitattuna maailman levein tie.
Interstate 10 valmistui 26-kaistaiseksi vuonna 2008. Kuvan tiestä voi katsoa kokonaisena Houston Chroniclen sivuilta, josta sen voi ladata myös suuremmassa koossa.
Lue myös: Spagettiliittymä hämmentää autoilijoita Kiinassa: 5 tasoa, 15 ramppia ja lähes 40 metriä korkea silta
Kyseenalainen väite 50 kaistasta
Maailman levein maantie lienee siis Teksasissa, mutta väitteeseen täytynee jättää pieni varaus Kiinan räjähdysmäisen kasvun vuoksi.