Katso kesän pahimmat tietyöt yhdellä vilkaisulla

4:49imgKatso videolta, millaista on sompailla Helsingin keskustassa katutöiden keskellä.
Julkaistu 19.06.2025 17:48
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

MTV Uutiset koosti tiedot siitä, missä päin Suomea on pahimmat tietyöt tänä kesänä. Selvitimme myös, kuinka Helsinkiin pääsee autolla kätevimmin.

Automatka ei aina ole rentouttava, sillä tietyöt hidastavat liikennettä ja takapenkin matkustajillakin voi olla hermot koetuksella. Otimme selvää Väylävirastosta, kuinka autoilija voi ottaa reitillään huomioon kesän suurimmat tietyömaat. 

Väylävirastosta kerrotaan, että eniten kesäliikenteeseen vaikuttavat tietyöt valtatiellä neljä sekä Lahden eteläisellä kehätiellä. Muita solmupaikkoja ovat valtatie 6 Korialla, valtatie 9 välillä Lotteinen–Jännevirta ja valtatie 5 välillä Hurus–Hietanen Mikkelin eteläpuolella. 

Luonnollisesti kesällä tehdään päällystystöitä. Alta näet kilometrimääriltään pisimmät päällystystyöt.

maantiet pisimmät päällystyskohteetMTV

Lue myös: Miten bensan hinta kehittyy kesällä? Asiantuntija vastaa

Myös siltoja remontoidaan

Yksi merkittävimmistä siltatyömaista on Paraisissa Varsinais-Suomessa maantiellä 180. Siellä uusitaan Kirjalansalmen siltaa. Alta näet merkittävät kesän siltakohteet, jotka aiheuttavat haittaa liikenteelle.

Liikenteellisesti haastavimmat siltakohteetMTV

Lue myös: Jos lähdet autolla juhannuksen viettoon, tämä sovellus voi pelastaa päiväsi

Autolla Helsinkiin? Toimi näin

Liikenteen poikkeusjärjestelyt ja vähentyneet parkkipaikat aiheuttavat stressiä paitsi helsinkiläisille itselleen myös muualta tuleville. Maakunnista Helsinkiin lomailemaan ja sukuloimaan saapuville helpoin ratkaisu olisi jättää auto kantakaupungin ulkopuolelle. 

Pyysimme Helsingin seudun liikenteestä eli HSL:stä niksit, kuinka autoilla Helsinkiin eri ilmansuunnista niin, että auto jätetään etäämmälle ja matkaa jatketaan julkisilla liikennevälineillä. 

ITÄ

Jos pääkaupunkiin saapuu idästä eli Kotkan ja Lahden suunnalta, kannattaa suunnata Itä-Helsingin metroasemille. Esimerkiksi Itäkeskuksessa ja Herttoniemessä on mukavasti tarjolla autopaikkoja pidempäänkin vierailuun Helsingissä. 

LÄNSI 

Jos pääkaupunkiin saapuu Turun suunnalta, voi napata alleen A-junan Espoon Leppävaarasta. Myös metrolla pääsee. Espoon suunnalla on tarjolla yli tuhat parkkipaikkaa. 

POHJOINEN 

Jos Helsinkiin saapuu pohjoisesta eli Kolmostieltä, satunnaista matkailijaa palvelevat Kehäradan kaksi lähijuna-asemaa. Myös tuolla alueella on satoja parkkipaikkoja, jotka ovat niin sanottuja liityntäpysäköintipaikkoja.

ita länsi pohjoinen pysäkitMTV

Yksinkertaisinta on ladata kännykkään HSL:n reittisovellus, joka neuvoo tilanteeseen sopivimmat liikennevälineet. Reittiopas löytyy myös HSL.fi sivuilta. Liityntäpysäköintiin löytyy neuvoja niin ikään HSL:n verkkosivuilta

Lue myös: Tutkimus: Suomalaiset ajavat ylinopeutta selvästi enemmän kuin eurooppalaiset

Katso ylhäältä videolta, millaista on sompailla Helsingin keskustassa katutöiden keskellä!

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne