Joukkopako Pariisista synnytti yli 700 kilometriä pitkät autojonot – katso mieletön video: "Tööttäilyä on paljon"
Ranskan suurimmissa kaupungeissa viime viikolla kiristyneet koronarajoitukset saivat muun muassa pariisilaiset pakenemaan kaupungistaan sankoin joukoin, mikä johti käsittämättömiin liikenneruuhkiin.
Koronaviruksen leviämisen hidastamiseen tähtäävät uudet ja aiempaa tiukemmat rajoitukset astuivat Pariisissa voimaan torstain käännyttyä perjantaiksi.
Rajoituksia, kuten ulkonaliikkumiskieltoa, karkuun lähteneet kaupunkilaiset saivat aikaan valtaisat liikenneruuhkat, joilla oli mittaa yhteensä 702 kilometriä. Tämä on karkeasti sama matka kuin mitä on Helsingistä linnuntietä Kuusamoon.
Valtavan ruuhkat eivät ole Ranskassa poikkeuksellisia, sillä edellinen ennätys, 629 kilometriä, nähtiin viime joulukuussa massiivisten julkisen liikenteen lakkojen seurauksena.
Artikkelin yläpuolella olevan videon on kuvannut Teksasin yliopistossa Austinissa opettava professori Michael Webber.
– Liikenne seisoo lähes paikoillaan niin kauas kuin silmä kantaa. Tööttäilyä ja turhautuneita kuljettajia on paljon.
Lähde: The Guardian
Uusimmat
-
08:22
NHL-supertähti joutuu kuukausiksi sivuun
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta käynnissä
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
Lataa lisää