Onko tässä erikoisin paikka suojautua hirmumyrskyltä? Floridalaismies ikuisti sammakkojen piilopaikan videolle

Hirmuista tuhoa Bahamalla aiheuttanut hirmumyrsky Dorian on matkalla kohti Yhdysvaltoja. Ihmisten lisäksi myös eläimet ovat varautuneet pahimpaan.

Floridalaismies ikuisti erikoisen ilmiön hurrikaanin lähestyessä Yhdysvaltojen itärannikkoa. Hänen pihapiirissään Orlandon lähellä asustelevat sammakot hakeutuivat turvaan miehen terassilla roikkuvan tuulikellon uumeniin.

Miehen kurkistaessa tuulikellon metallisiin putkiin oli niissä kussakin yksi sammakko turvassa myrskyn varalta. Sittemmin sammakot ovat hylänneet piilopaikkansa ja kirmanneet takaisin luonnon armoille.

Dorian saapuu kohti itärannikkoa

Miehen Twitteriin tiistaina aamuyöllä Suomen aikaa lataama video on keskiviikkona alkuiltapäivään mennessä kerännyt jo yli 1,3 miljoonaa katselukertaa. Videon näet artikkelin yläosasta.

Sammakot saattoivat tehdä valintansa aavistuksen liian aikaisin. Dorianin uskotaan rantautuvan Floridaan lähipäivien aikana.

Hurrikaani on ehtinyt tehdä tuhojaan jo Karibianmerellä. Bahamasaarilla ainakin seitsemän ihmisen kerrotaan kuolleen Dorianin tuhoissa. Uhriluvun uskotaan nousevan raivaustöiden edetessä.

Lue myös:

    Uusimmat