Onko sinullakin "kuntosalikauhu"? Et ole yksin – puolet ahdistuu muiden edessä treenaamisesta
Kyselytutkimuksen mukaan monia vaivaa "kuntosalikauhu", jonka vuoksi muiden edessä treenaamisesta tulee vaikeaa.
Koetko ahdistusta, jos joudut treenaamaan kuntosalilla muiden edessä? Sinua saattaa vaivata "kuntosalikauhu", ja se on yleisempää kuin uskotkaan! Englanniksi ilmiötä kutsutaan nimellä "gymtimidation", kertoo Fox News.
Puolet pelkää muiden edessä kuntoilua
Kyselyssä selvisi, että puolet amerikkalaisista pelkää muiden edessä kuntoilua. Kyselyyn vastasi 2000 henkilöä, ja sitä sponsoroi proteiinijuomavalmistaja, jolla lienee omia intressejä saada ihmiset kuntosalille. Tutkimuksen toteutti markkinointitutkimusyritys.
Kaikesta huolimatta "kuntosalikauhu" oli monille todellinen asia. Jopa puolet pelkäsi muiden läsnä ollessa kuntosalilla, ja kolmasosa jännitti treenaamista, jos vieressä kuntoili erittäin hyväkuntoinen ihminen.
17 prosenttia koki kauhua, jos kuntoilu piti suorittaa vastakkaisen sukupuolen edustajan edessä.
Kolmasosa pelkäsi ulkona juoksemista
Kuntoiluun liittyi muitakin epämiellyttäviä tuntemuksia. Joka kolmatta ahdisti ajatus kuntoon pääsemisestä, ja melkein puolet ahdistui pelkästään erilaisten kuntotuntien määrästä.
Yli kolmasosa koki kauhua ajatuksesta, että treeni olisi ulkona juoksemista.
37 prosenttia ei koskaan ollut treenannut
Kuntosalilla käyvilläkin oli ankeita kokemuksia harrastuksestaan: kaksi viidestä koki treenitulosten tasaantuneen niin, ettei uusia tuloksia syntynyt.
Moni myös treenasi kauan samalla tavalla; 11 prosenttia vastanneista pelkäsi kuntosalilaitteita.
37 prosenttia kertoi, ettei koskaan ollut treenannut, ja että kokee olevansa liian huonossa kunnossa edes aloittaakseen.
Lähteet: Studyfinds.org, Foxnews.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää