Sähköherkkyyttä ei ole määritelty sairaudeksi, sillä sen syntymekanismeista ei ole riittävästi tutkittua tietoa. Sähköherkkä henkilö kokee saavansa oireita langattomien verkkojen, tietokoneen tai kodinkoneen läheisyydessä.
Jos sähköherkkyyttä lähtee googlailemaan, päätyy hyvin nopeasti keskusteluihin, joissa pelkkää ajatusta sähkölle herkistymisestä pidetään huuhaana.
”Tuossahan sanottiin, että matkapuhelinten, valaisimien yms. sähkölaitteiden sähkömagneettinen säteily aiheuttaa allergiaa? Miten sitten eivät kyseiset henkilöt saa tavallisesta valosta oireita? Valohan on sähkömagneettista säteilyä. Luulosairaus tuo on.”
Nimimerkki Kalevi Tiede.fin keskustelussa
”Joka tapauksessa on hienoa, että aina löytyy syy sairastua ja näin ollen antaa myös toisille mahdollisuus työllistyä uuden ”kikkailu”-lääketieteen myötä.”
Nimimerkki Mirko.Ullgren biologiikka.comissa
”Käsittääkseni sähköyliherkkyys on kuitenkin luulosairaus ja yhtäkään tieteellistä tapausta laboratorio-oloissa ei ole pystytty dokumentoimaan. Kummasti oireet katoavat tai muuttuvat kun sitä sähkön tai sähkökentän aiheuttajaa ei olekaan silmien edessä.”
Nimimerkki Serranon perheen Diego Serrano MuroBBS-palstalla
– Siihen liittyy usein tietämättömyyttä, ja toisaalta riippuvuutta teknisistä laitteista. Monella on oireita, mutta jos itsellä on riippuvuus mihin tahansa asiaan, herkästi ei lähdetä kyseenalaistamaan riippuvuuden kohdetta. Tässä tapauksessa siis teknologiaa, Erja Tamminen sanoo.
– Mielelläni puhuisin sähköherkkyydestä. Yliherkkyys on mielestäni potilasta leimaava termi.
Tamminen on tietokirjailija ja Sähköherkät Ry:n puheenjohtaja. Sähköherkkyys tai sähköyliherkkyys tarkoittaa tilaa, jossa ihminen reagoi sähkömagneettisiin kenttiin ja kokee saavansa niistä oireita. Sähköherkät Ry on potilasyhdistys, perustettu vuonna 1997 Suomen Sähköyliherkkien tuki Ry -nimisenä.
– Sähköherkkä henkilö on mahdollisesti aiemmin altistunut kemikaaleille, homeelle tai kroonisesti sähkömagneettisille kentille. Hän kokee saavansa oireita langattomien verkkojen, tietokoneen, kodinkoneen tai vastaavan laitteen läheisyydessä, Tamminen kuvaa.
Ei ole sairaus
”Pahimmat yliherkkyyteni; vesi, tuoksut, sähkövalo. Kun kosketan vettä, nenä menee heti tukkoon. Tuoksuista tapahtuu sama juttu. Sähkövalo ärsyttää silmiä enkä voi keskittyä mihinkään, siis keskittymiskyky häiriintyy. Yritän välttää näitä niin paljon kuin mahdollista.”
– Lukijan tarina
Sähköherkkyyttä ei ole määritelty sairaudeksi. Tammisen mukaan yleisesti katsotaan, ettei sähköherkkyyden syntymekanismeista ole riittävästi tutkittua tietoa.
– Itse olen toista mieltä. On olemassa tuhansia tutkimuksia sähkömagneettisten kenttien haitallisista vaikutuksista joko solutasolla, eläinkokeissa tai ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa. Toisaalta yhteisvaikutuksia erilaisten haitallisten kemikaalien tai sisäilmapäästöjen, UV-säteilyn ja muiden yhdisteiden osalta ei ole riittävästi tutkittu, Tamminen kuvaa.
Ongelmana on tieteellisen näytön puuttuminen
On totta, että osa sähköherkkyystutkimuksista ei ole tieteellisesti päteviä eikä niiden pohjalta voi sanoa mitään aiheesta.
Esimerkiksi Ruotsissa on havaittu, että sähköherkillä on veressään enemmän haitallisia palonestokemikaaleja. Säteilyturvakeskuksen Cosmos-tutkimuksessa haastateltiin 10 000 henkilöä. Alustavissa tuloksissa havaittiin, että 50 prosentilla kännykän käytön yhteydessä esiintyi korvan kuumotusta. Päänsärkyä, tinnitusta sekä esimerkiksi lihaskipua esiintyi myös.
– Sähköherkkyys voi olla olemassa. Sanoisin, että ei vain voi, se on olemassa. Emme tiedä, mikä säteilyn taso aiheuttaa sitä, mikä ei, kuvaa biokemian dosentti Dariusz Leszczynski.
Leszczynski on aiemmin työskennellyt Säteilyturvakeskuksessa.
– Voimme ajatella niin, että jokainen ihminen on vähän erilainen. Meillä on erilaiset geenit ja erilainen ympäristö. Tästä syystä on olemassa termi ”yksilöllinen herkkyys”. Se merkitsee, että jokainen reagoi vähän eri tavalla samoihin vaikutuksiin. Jotkut meistä ovat allergisia pölylle, jotkut UV-säteilylle, jotkut lääkkeille tai kemikaaleille, Leszczynski sanoo.
– Jotkut siis ovat herkempiä, jotkut vähemmän herkkiä tietyille vaikutuksille. Miksei sama pätisi, kun katsotaan sähkömagneettisia kenttiä? Miksi ne olisivat niin erilaisia, että vain niille ei voisi olla yksilöllistä herkistymistä, jota voisi kutsua sähköherkkyydeksi?
Leszczynskin mukaan ongelmana on tieteellisen näytön puuttuminen.
– Tähän asti suoritetut tutkimukset eivät ole tieteellisesti tarpeeksi laadukkaita. Tutkimuksissa otetaan koehenkilöt laboratorioon, joka on itsessään stressaava tilanne, kun tavallinen henkilö tulee erikoiseen ympäristöön, Leszczynski kuvaa.
Kokeissa ihmistä yleensä pyydetään sanallisesti kuvailemaan tuntemuksiaan tai kertomaan, onko oireita. On kuitenkin vaikeaa erottaa, mitkä tuntemukset johtuvat jännityksestä tai testitilanteen tuottamasta stressistä. Henkilöt, jotka uskovat olevansa sähköyliherkkiä, voivat pelätä koetilanteen säteilyä voimakkaasti.
– Kun he tulevat laboratorioon, he ajattelevat osallistuvansa kokeeseen, joka varmasti aiheuttaa terveydellistä haittaa. Tällaiset koetulokset ovat epäluotettavia, koska henkilöt stressin alaisina eivät tunnista olosuhteita oikeasti. Ne eivät ole objektiivisia tuloksia, ne ovat subjektiivisia tuloksia. Ei ole tieteellisesti perusteltua sanoa näiden kokeiden perusteella, että sähköyliherkkyys on tai ei ole olemassa.
Leszczynski haluaisi tehdä tutkimuksen, jossa henkilö altistetaan sähkömagneettisille kentille. Tämän jälkeen häneltä tulisi ottaa erilaisia kudosnäytteitä.
– Siten voi selvittää, tuliko näytteissä jonkinlainen muutos. Yritetään löytää ihmisiä, joiden kudoksissa tapahtuu jotakin: niihin voisi tulla esimerkiksi enemmän jonkinlaista proteiinia tai hormonia. Samalla selvitetään, onko uskooko henkilö olevansa sähköyliherkkä. Yritetään yhdistää mahdolliset muutokset siten, että tapahtuuko niillä, jotka uskovat olevansa sähköyliherkkiä, jotakin muutoksia enemmän kuin niin sanotuilla tavallisilla ihmisillä.
Tällaisia tutkimuksia ei Leszczynskin mukaan ole tehty. Hän myös kertoo, että Säteilyturvakeskuksen tutkimusjohtaja ja säteilybiologianlaboratorion johtaja kielsivät aiheen tutkimisen häneltä.
Luovu langattomasta teknologiasta
Sähköherkällä voi olla monenlaisia oireita. On erilaisia iho-oireita, kuten ihon polttelua, pistelyä ja kuumotusta. Tammisen mukaan monilla on ruoansulatuselimistön oireita sekä lihas- ja nivelkipua.
– Äsken minulle soitti henkilö, joka ei koskaan ollut kuullutkaan sähköherkkyydestä. Hän oli sattumalta naapurilta saanut tietoa yhdistyksestämme. Nainen kuvaili oireitaan: neurologisia oireita, unettomuutta, huimausta, päänsärkyä, yleistä väsymystä, keskittymis- ja koordinaatiovaikeutta. Neurologiset oireet ja iho-oireet ovat niitä tyypillisimpiä sähköherkkyyden oireita, Tamminen sanoo.
Koska sähkölaitteita löytyy nykymaailmassa kodin ja työpaikan loisäksi laukusta, taskusta ja ranteesta, elämä sähköherkkyyden kanssa on haasteellista. Käytännössä pitäisi luopua langattomasta teknologiasta ja siirtyä kiinteään.
– Luovutaan langattomasta yhteydestä, jos käytetään matkapuhelinta, käytetään aina hands free -laitetta ja puhutaan lyhyesti. Vältetään altistusta kaikin mahdollisin keinoin. Tämä asia ei varmasti ole helppo nyky-yhteiskunnassa, joka suosii langatonta teknologiaa. Suomessa on OECD-tilastojen mukaan eniten langattomia verkkoja maailmassa, Tamminen kuvaa.
Muista myös kiinnittää huomiota hyvään itsehoitoon – siis ravintoon, liikuntaan ja uneen. Ympäristöherkkyyksille ei tällä hetkellä ole olemassa yhtä parannusta tai tehokasta hoitomenetelmää. Ainoa tapa helpottaa oireita on siis niitä aiheuttavan altisteen välttäminen. Toivoakin on.
– Nythän valokuitu yleistyy voimakkaasti. Viestintävirastolta on tullut uusi ohjeistus vuoden vaihteessa, että kaikkiin uudisrakennuksiin ja mikäli suoritetaan kaapeloinninuusimista, on asennettava valokuitu. Siihen ei liitetä sellaisia terveysvaikutusepäilyjä kuin langattomaan teknologiaan, jos päätelaite ei toimi langattomasti.