Onko päivä pilalla, jos et pääsekään salille? Treenaamisen lopettamisella karuja seurauksia mielelle

Nanan koko kropan kotitreeni – tähän ei tarvita välineitä 0:25

Tutkimuksen mukaan treenirutiinin hylkääminen johtaa mielialan alenemiseen.

Yllä olevalta videolta näet Nanan helpon koko kropan kotitreenin!

Jos et pääsekään salille tai bodypumpiin kuten tavallisesti, alatko tuntea olosi huonoksi? Tuntemuksessasi todella voi olla perää, kertoo Web MD -sivusto: tutkimuksen mukaan treenirutiinin hylkääminen johtaa mielialan alenemiseen.

Mieliala alkoi lopettamisen jälkeen laskea

Selvitykseen osallistui 152 aikuista, jotka lakkasivat treenaamasta harrastettuaan tavallisesti kolmesti viikossa liikuntaa ainakin puolen tunnin ajan. Harrastus oli jatkunut ainakin kolme kuukautta.

Monien treenaajien mieliala alkoi harrastuksen lopettamisen jälkeen laskea. Masennuksen kaltaiset oireet lisääntyivät ensimmäisinä viikkoina treenaamisen lopettamisen jälkeen.

– Joissain tapauksissa treenimäärän pudottaminen aiheutti huomattavaa lisääntymistä masennusoireissa jo kolmen päivän jälkeen, kertoo tutkimusta tekemässä ollut Bernhard Baune.

Lisätutkimuksia tarvitaan

Liikunnan vaikutusta masennusoireisiin on tutkittu ennenkin, mutta harva tutkimus on selvitellyt asiaa tästä kulmasta. Tutkittava joukko oli melko pieni, joten lisätutkimuksia tarvitaan edelleen.

Tutkimus julkaistiin Journal of Affective Disorders -lehdessä.

Lue myös:

    Uusimmat