Onko nyt oikea aika ostaa sähköauto? Asiantuntijalta yksiselitteinen vastaus
Moni auton vaihtamista suunnitteleva saattaa miettiä, onko sähköautoon siirtyminen järkevää juuri nyt, kun sähkön hinta on noussut rajusti, eikä välitöntä helpotusta ole luvassa.
Sähkön hinta on noussut kesän ja alkusyksyn aikana tuntuvasti. Samaan aikaan suomalaisia kannustetaan päästötalkoisiin esimerkiksi sähköautoja ostamalla.
Vuonna 2019 kaikista Suomessa myydyistä autoista täyssähköisten osuus oli noin 1,5 prosenttia. Kolme vuotta myöhemmin puhutaan jo 15 prosentista, mutta kannattaako sähköautokaupoille mennä juuri nyt, kun sähkön hinta on kovassa nousussa?
Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa vieraili keskiviikkona MTV Uutiset Livessä kertomassa, onko nyt oikea aika ostaa sähköauto, vaikka sähkön hinta tuntuu jatkavan kovaa nousuaan. Katso Rissan ytimekäs vastaus ja perustelut artikkelin yläpuolella olevalta videolta.
Aiheesta keskusteltiin keskiviikkona myös MTV3-kanavan Uutisaamussa, jossa vieraana olivat Autoliiton kaupallinen johtaja Niila Rajala sekä autovalmistaja Polestarin maajohtaja Tommi Luopajärvi. Katso alla olevalta videolta, miten paljon sähköautolla ajaminen maksaa tällä hetkellä verrattuna polttomoottoriautolla ajamiseen.
Uusimmat
-
15:02
Suomen karmealla alulla kallis hinta: Ruotsi marssi maailmanmestaruuteen
-
14:55
Roman, 8, loukkaantui ja paloi vakavasti Venäjän ohjusiskussa – nyt hän käy tanssikilpailuissa ja soittaa harmonikkaa
-
14:50
Yksi muutos elintavoissa voi tuoda jopa 10 vuotta lisää elinikää
-
14:39
Epäilty tappo Nokialla – poliisi tutkii
-
14:34
Pariskunnan riidoilla täysin sama lopputulos 1,5 vuoden välein: Koira puri päihtynyttä, uhkaavasti käyttäytynyttä vaimoa
-
14:29
YK:n avustusjärjestön johtaja: Israel valmistelee palestiinalaisten joukkokarkotusta Egyptiin – MTV seuraa sotaa
-
14:26
Antti Tuisku pinkaisi kovan ajan täysmaratonissa – somessa ylistetään: "Olet sie mahoton"
-
14:05
Venäjän Lavrov kertoi, mihin Wagner-sotilaat ovat päätyneet – MTV seuraa sotaa
-
14:04
Anna Perho kertoo, milloin hänen on ollut vaikeaa sietää itseään: "Pitää mielestäni ihmisen järjissään"
-
13:44
MM-finaalille katastrofaalinen alku! Ruotsi jyräsi Suomen ensimmäisessä erässä – Oona Kauppi Ylelle: "En tiedä, mitä tässä tapahtuu"
-
13:25
Remi Lindholm hiihti uransa parhaan suorituksen maailmancupissa
-
13:17
AKT vahvistaa olevansa mukana torstain jättilakossa – HS: Liitto aikoo pysäyttää bussiliikenteen
-
13:16
Poliisilla uutta tietoa Uudenkaarlepyyn kuolonkolarista
-
13:15
NYT: Suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut Trumpiin yhteyttä
-
12:50
"Miksi en saanut jäädä sinne": Lentoturmasta selvinnyt Sami Saikkonen kertoi mullistavasta taivaskokemuksestaan MTV:lle
-
12:49
Mies kuoli törmättyään autollaan liikenneympyrään Seinäjoella
-
12:37
Tutkimus: Vuokralla asuminen vanhentaa enemmän kuin tupakointi tai lihavuus
-
12:33
Puolaan lähdössä ollut lentokone evakuoitiin Arlandassa
-
12:27
Moottorisahalla kampanjoinut rääväsuu aloittaa presidenttinä Argentiinassa: "Hän on viimeinen toivomme"
-
12:16
Räävitön taklaus päätti liigaottelun – nujakointien sävyttämä lauantai-ilta poiki kurinpidolle käsiteltävää
-
Lataa lisää