Onko kasvimaasi joka vuosi samanlainen? Kokeile näitä eksoottisia hyötykasveja!

Kaipaatko vaihtelua kurkkujen ja tomaattien viljelyyn? Kokeile tänä kesänä uusia lajikkeita ja kylvä esimerkiksi eksoottista viidakkokurkkua tai kiwanoa!

Hyötykasveja on saatavilla niin siemeninä kuin pieninä taiminakin laaja kirjo. Niitä kannattaa kokeilla rohkeasti, sillä uudet maut ja tuoksut kasvimaalla tuovat viljelyyn uutta intoa. Tutustu vieraampiinkin vaihtoehtoihin ja ryhdy kokeilevaksi puutarhuriksi. Kokeile esimerkiksi näitä erikoisuuksia. 

Mansikkapinaatti

Mansikkapinaatti on koristeellinen vihannes, jonka lehdet voi käyttää pinaatin tapaan. Myös kasvin mansikannäköiset marjat ovat syötäviä. 

Sitruunakurkku

Sitruunakurkku on meksikolainen vihannes, joka kasvattaa pyöreät hedelmät, jotka korjuukypsinä ovat sitruunankeltaiset. Sitruunakurkun maku on miedon hedelmäinen ja hieman hapan.  Kurkut voi syödä kuorineen. 

Kiwano

Kiwano on eksoottinen köynnös, joka sopii kasvihuoneeseen tai ruukkuun. Hedelmät ovat oransseja ja piikikkäitä, ja maku muistuttaa banaanin, limetin ja kurkun sekoitusta. Kiwanoa kutsutaan myös kivakurkuksi, sarvimeloniksi ja hyytelömeloniksi. 

Ananasmansikka

Ananasmansikka maistuu ananasmaiselta. Sen marjat ovat vaaleat ja pienemmät kuin tavallisella mansikalla. Värinsä ansiosta marjat säilyvät yleensä turvassa linnuilta. Ananasmansikka sopii kasvihuoneeseen, amppeliin, avomaalle tai ruukkuun. 

Appelsiinitimjami

Appelsiinitimjamissa on voimakas timjamin maku ja appelsiinin tuoksu.

Vadelmamansikka

Vadelmamansikat maistuvat nimensä mukaisesti vadelmaiselta. Laji on saatu aikaa risteyttämällä eri mansikkalajeja. Myös vadelmamansikkaa voi kasvattaa ruukussa, avomaalla, kasvimaalla tai amppelissa. Hauska erikoisuus, joka on saatu risteyttämällä eri mansikkalajeja. 

Öljykurpitsa

Öljykurpitsan siemeniä voi käyttää leivontaan niin suolaiseen kuin makeaan. Siemenet sisältävät 45 prosenttia öljyä, ja niiden maku on pähkinäinen. 

Lähteet: siemenkauppa, viherpeukalot

Lue myös:

    Uusimmat