Omistaja toteutti lupauksensa kuolevalle koiralleen – sai nähdä lunta vielä viimeisen kerran

Kylän asukkaat kerääntyivät yhteen, jotta vakavasti sairas koira saisi nähdä lumen vielä viimeistä kertaa elämässään. 

Diagnoosi vakavasta sairaudesta tuli Spunky-koiran omistajalle yllättäen. Koiran askeleet olivat olleet hieman jäykempiä kun tavallisesti, mutta muuten 12-vuotias koira vaikutti täysin terveeltä. Kun eräänä torstaiaamuna Spunky ei suostunut syömään aamupalaansa, omistaja Ashley Niels huolestui.

– Se aina hotkii ruokansa, joten tiesin jonkun olevan vialla, Niels kertoo.

Eläinlääkärillä omistajan pahin pelko toteutui. Spunkylle diagnosoitiin pahanlaatuinen kasvain hemangiosarkooma, joka sai koiran vuotamaan sisäisesti. Edes leikkaus tai hoidot eivät eläinlääkärin mukaan pelastaisi sitä. Nielsillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä suunnittelemaan rakkaan lemmikkinsä lopettamista.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Niels varasi ajan heti seuraavalle illalle, kunnes hän yhtäkkiä muisti erään aiemmin tekemänsä lupauksen. Teksasissa asuva omistaja oli luvannut talvea rakastavalle koiralleen, että tämä tulisi vielä joskus näkemään lunta.

– Mahdollisuus lupauksen rikkomisesta sai minut paniikkiin.

Omistaja koki koiralle antamansa lupauksen erittäin tärkeäksi, ja ryhtyi toimeen toteuttaakseen sen mahdollisimman pian. 

Kylän yhteisöllisyys kosketti 

Niels adoptoi koiran lukio-ikäisenä, ja kaksikko eli neljä vuotta Wisconsissa keskellä lumista tundraa. Omistaja kertoo koiran todella rakastaneen lumessa leikkimisestä ja juoksemisesta. 

Vuonna 2008 kaksikko muutti kuitenkin lumettomaan Teksasiin Nielsin työn perässä. Koira oli jo useamman vuoden ajan elänyt ilman lumileikkejä, joten omistaja halusi sen kokevan lumen ilot vielä kerran ennen kuolemaansa. Näin myös tapahtui.

Joukko vapaaehtoisia ja paikallisen eläinaseman työntekijöitä saapui apuun ja järjesti paikalle lumitykin, jotta Spunky pääsisi nauttimaan lumimyrskystä vielä kerran omalla takapihallaan. Omistaja kertoo, että näky keskellä lumisadetta istuneesta koirasta teki hänet erittäin onnelliseksi.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä

– Todellinen kauneus asian takana kuitenkin oli se, kuinka koko kylä osoitti rakkauttaan. He työskentelevät tuntikausia yhdessä, jotta he voisivat toteuttaa poikani viimeisen toiveen. En pysty kertomaan, kuinka koskettavaa se oli, Niels kertoo.

Ennen lumitykin palauttamista kone vietiin eläinasemalle, jotta myös muutkin koirat pääsisivät nauttimaan lumisateesta. Työntekijät kertovat koirien olleen lumesta erittäin innoissaan. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Eläinlääkäri antoi iloiselle koiralle muutaman päivän lisää elinaikaa, jolloin monet Nielsin läheiset saapuivat viettämään laatuaikaa yhdessä Spunkyn kanssa. Vaikka Spunkylla ei ole enää paljon aikaa jäljellä, omistaja tietää sen eläneen onnellisen elämän rakkaidensa ympäröimänä.

Koirat ystävystyvät yleensä helposti, mutta ei tämä yksilö. Katso videolta, kuinka koira reagoi innokkaaseen apinaan. 


Lähde: TheDodo 

Lue myös:

    Uusimmat