Omaishoitajat kokevat väsymystä, ahdistuneisuutta ja yksinäisyyttä: Korona vei vapaapäivät ja kulut kasvoivat – "Osalle tuli pattitilanne"
Tänään vietetään ensimmäistä Euroopan omaishoitajien päivää. Uutisaamussa käytiin keskustelua omaishoitajien tilanteesta koronaepidemian aikana.
Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari-Minna Tervonen muistuttaa, että omaishoitotilanne eristää omaishoitajaa jo entuudestaan.
– Lockdownissa tuli moninkertainen tilanne. Jotkut kunnat turvallisuussyistä johtuen sulkivat hoivapaikkoja, joissa omaishoitajan vapaa-aikainen hoiva oli järjestetty.
Tervosen mukaan Omaishoitajaliitto sai tilanteesta huolestunutta palautetta.
– Jos hoitaa omaa iäkästä muistisairastaan puolisoa ympäri vuorokauden, ei siitä oikein pääse lähtemään muualle. Sitten tulee päälle se, että ei edes saa mennä, ettei aiheuta riskiä perussairaalle hoidettavalle.
Osa omaishoitajista myös pelkäsi koronaa, eikä käyttänyt hoivapalveluita. Tervonen muistuttaa myös, että iäkkäät omaishoitajat kuuluvat itsekin riskiryhmään.
– Osalle tuli pattitilanne. Tämä ei tietenkään koske kaikkia.
Omalle pojalleen omaishoitajana toimiva Ritva Särkkä uskoo, että omaishoitajat kaipaat vertaistukitapaamisia.
– Olen kuullut, että omaishoitajilla on väsymystä, ahdistuneisuutta ja yksinäisyyttä.
Särkkä kertoo, että omaishoitajat kaipaavat kunnilta henkilökohtaista tukea.
– Meidän pitäisi nähdä läheisvastuunottaminen ja vastuunkantaminen avun tarpeessa olevasta perheenjäsenestä isona yhteiskunnallisena kysymyksenä, joka koskettaa jokaista henkilöä jossakin vaiheessa elämää, Tervonen sanoo.
Katso koko keskustelu ylhäällä olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää