Miten kännykkäkuvissa onnistuu parhaiten, ja auttaisiko järeämpään kuvauskalustoon turvautuminen? Ammattikuvaaja antoi vinkit Viiden jälkeen -ohjelmassa, ja juontaja Mikko Suursalmi asettui koekaniiniksi.
Kännyköiden livekuvat ja mahdollisuus astella ilme kuntoon selfieissä on laskenut kynnystä olla kuvattavana. Silti varmasti lähes kaikki ovat kokeneet kameran edessä joskus tukalia hetkiä.
Niin tavallisia ihmisiä kuin tunnettujakin suomalaisia Ville Valosta Juha Mietoon ikuistanut Lari Järnefelt kertoo törmäävänsä vastentahtoiseen kuvattavaan työssään lähes päivittäin.
– Kuvaan työkseni ihan oikeita ihmisiä, eli teen tosi paljon henkilöstökuvauksia. Osa ihmisistä, varsinkin kun työpaikan kuvista puhutaan, on vähän niin kuin käsketty kuvaan. Aika monella on koulukuvaustraumat pohjalla. Että siinä sitten kohdataan se ihminen sellaisena kuin hän tulee, Järnefelt kertoi Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Järnefeltin mukaan kuvaamisesta kiusaantuvan ja sitä jännittävän on hyvä kertoa kuvaajalle ajatuksistaan.
– Siinä vaiheessa minä voin sanoa, että minua ei jännitä, minä onnistun aina, hän heittää.
"Voi tulla jänniä ilmeitä"
Kuvassa onnistuminen ei ole muutoinkaan pelkästään kuvattavasta kiinni. Myös esimerkiksi valolla on suuri merkitys kuvien onnistumisessa.
